Leskien vertaistukiviikonloppu 2.-4.2.2018, Hartolassa
Suomen nuoret lesket ry järjestää vertaistukiviikonlopun työikäisille leskille 02.- 04.02.2018 Linna Hotellissa, Hartolassa. os. Kaikulantie 86, 19600 Hartola. Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut noin puoli vuotta. Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Viikonlopun […]
Puhelintukihenkilökoulutus 17.2.2018, Oulu
Suomen nuoret lesket ry järjestää puhelintukihenkilökoulutuksen yhteistyössä surujärjestöjen kanssa lauantaina 17.2.2018 Kumppanuuskeskuksessa os. Kansankatu 53, 90100 Oulu. Koulutus järjestetään klo 10-17. Koulutuksen tavoitteena on tarjota tietoa ja valmiuksia toimia vapaaehtoisena yhdistyksen puhelintukihenkilönä. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet, eikä se vielä velvoita vapaaehtoisena puhelintukihenkilönä toimimiseen. Koulutukseen osallistuttaessa omasta menetyksestä on hyvä olla kulunut vähintään noin […]
Kysely: Puolison kuoleman vaikutus työkykyyn ja työhön saatu tuki
Olemme kolmannen vuoden sosionomi- ja toimintaterapiaopiskelijat Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Teemme yhteistyössä Suomen nuoret lesket ry:n kanssa opinnäytetyötä, jossa tutkimme puolison kuoleman yhteyttä lesken toimintakykyyn työssä ja työpaikalta saatua tukea.Tutkimus toteutetaan kyselyaineiston pohjalta. Kyselyyn voivat vastata kaikki, jotka olivat puolison kuollessa työelämässä mukana ja joiden leskeytymisestä on kulunut enintään kymmenen vuotta. Vastausaika on kaksi viikkoa, eli vastaattehan […]
Kirjoituspyyntö liittyen lapsen suruun
Maisteritutkielmaan varten halutaan vanhempien vapaamuotoisia kirjoituksia oman lapsen surusta ja sen käsittelystä. Alla kirjoituspyyntö. Mahdolliset yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen: [email protected] ”Onko lapsesi kohdannut kuolemansurun ja menettänyt itselleen läheisen ihmisen jo lapsena? Haluaisitko kirjoittaa lapsesi kokemasta surusta? Opiskelen sosiaalityön maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Teen maisteritutkielmaani aiheesta, miten lapsi käsittelee surua läheisen ihmisen kuoltua. Läheinen ihminen on voinut olla […]
Pimeästä valoon – tapahtuma Lahden seurakunnassa 18.11. läheisensä menettäneille
Tervetuloa Lahden Ristinkirkkoon lauantaina 18.11.17 klo 16 Ristinkirkossa sytytetään valo pimeään runojen, rukousten ja musiikin voimin. ”Pimeästä valoon” tapahtuma järjestetään vuoden pimeimpään aikaan 18.11. klo 16 alkaen. Tapahtumaa ovat suunnitelleet useat kaupungissa toimivat järjestöt yhdessä Lahden seurakuntayhtymän. Tapahtuma on vähän kuin etkot Valtakunnalliselle mielenterveysviikolle Lahdessa. http://mtkl.fi/palvelut/mielenterveysviikko/ PIMEÄSTÄ VALOON tapahtumassa Mikael Saari, Miikka Kallion bändi, Filianna kuoro, […]
Kansainvälinen vertaistuenpäivä 19.10. – Ajatuksia vertaistuesta
Tänään 19.10.2017 vietetään kansainvälistä vertaistuen päivää, jolloin keskiössä ovat vertaistukijat ja –toimijat vertaistuen muodoista riippumatta. Vertaistukijoiden tekemä työ on äärimmäisen arvokasta ja sen arvoa lisää entisestään se, että sitä tehdään suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Vertaistuella on tärkeä paikka ammattilaisten tekemän työn rinnalla. Suomen nuoret lesket ry:llä on yli 30 vapaaehtoista vertaistukihenkilöä, jotka auttavat ja tukevat kumppaninsa […]
Nuorten ja nuorten aikuisten vertaisviikonloppu
KÄPY-Lapsikuolemaperheet ry järjestää marraskuussa 3-5.11.2017 vertaisviikonlopun 16-22-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat menettäneet sisaruksen. Mahdollisia ylijääviä paikkoja voidaan tarjota oman vanhempansa menettäneille nuorille. Menetyksen ajankohdalla ei ole väliä, siitä voi olla kulunut pitkäkin aika. Viikonlopun aikana mahdollistuu kuoleman ja surun herättämien tunteiden ja ajatusten käsittely osittain toiminnallisin menetelmin. Viikonloppu sisältää täysihoidon kahden hengen huoneissa ja tutustumisen jousiammuntaan […]
”Surusta tie eteenpäin”–nuorten leskien perhekurssi 20.– 22.10.2017
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y. järjestää STEA:n taloudellisella tuella viikonloppukurssin syöpäkuoleman kokeneille leskille ja heidän alaikäisille lapsille 20.– 22.10.2017 Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa, Turussa. Ohjelma sisältää keskusteluja asiantuntijoiden johdolla, rentoutusta ja muuta mieltä virkistävää ohjelmaa. Lapsilla on omaa ohjattua toimintaa ja mahdollisuus käsitellä leikin kautta vanhemman menetystä ja surua ikä- ja kehitystaso huomioiden. Kurssi on osallistujille maksuton! Tulostettava hakulomake: […]
Leskeä etsitään haastateltavaksi
HAASTATELTAVAA ETSITÄÄN! ”Etsin haastateltavaa MTV:n Hyvää Elämää -sivustolle. Haluaisin kirjoittaa henkilöjutun ihmisestä, joka on jäänyt leskeksi jo pari-kolmekymppisenä. Tarkoituksena on siis kertoa yhden henkilön tarina aiheesta, joka kuitenkin koskettaa monia. Jutussa käsiteltäisiin suhteen alkuaikoja, puolison kuolemaa ja selviytymistä sen jälkeen, niin ajatusten, tunteiden kuin käytännön tasolla. Millaisia tunteita joutuu kohtaamaan, miten pääsee elämässä eteenpäin, miltä […]
Maalataan surun värit -sururyhmä Helsingissä
HUOMIO PÄÄKAUPUNKISEUTU! Tarjolla taideterapeuttinen sururyhmä Helsingissä Maalataan surun värit -sururyhmä keskiviikkoisin alkaen 20.9.2017 klo 17.30-20 (6 kertaa) Taideterapeuttinen sururyhmä on tarkoitettu läheisensä kuolemassa menettäneille. Työstämme menetystä maalaten, kirjoittaen ja toistemme kanssa jakaen. Värien ja kuvan tekemisen kautta voi ilmaista sellaisiakin tunteita, joille ei löydy sanoja. Taiteellisia taitoja ei tarvita. Ryhmä on maksuton. Ryhmä kokoontuu […]