Kirjoituspyyntö liittyen lapsen suruun
Maisteritutkielmaan varten halutaan vanhempien vapaamuotoisia kirjoituksia oman lapsen surusta ja sen käsittelystä. Alla kirjoituspyyntö. Mahdolliset yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen: [email protected] ”Onko lapsesi kohdannut kuolemansurun ja menettänyt itselleen läheisen ihmisen jo lapsena? Haluaisitko kirjoittaa lapsesi kokemasta surusta? Opiskelen sosiaalityön maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Teen maisteritutkielmaani aiheesta, miten lapsi käsittelee surua läheisen ihmisen kuoltua. Läheinen ihminen on voinut olla […]
Pimeästä valoon – tapahtuma Lahden seurakunnassa 18.11. läheisensä menettäneille
Tervetuloa Lahden Ristinkirkkoon lauantaina 18.11.17 klo 16 Ristinkirkossa sytytetään valo pimeään runojen, rukousten ja musiikin voimin. ”Pimeästä valoon” tapahtuma järjestetään vuoden pimeimpään aikaan 18.11. klo 16 alkaen. Tapahtumaa ovat suunnitelleet useat kaupungissa toimivat järjestöt yhdessä Lahden seurakuntayhtymän. Tapahtuma on vähän kuin etkot Valtakunnalliselle mielenterveysviikolle Lahdessa. http://mtkl.fi/palvelut/mielenterveysviikko/ PIMEÄSTÄ VALOON tapahtumassa Mikael Saari, Miikka Kallion bändi, Filianna kuoro, […]
Kansainvälinen vertaistuenpäivä 19.10. – Ajatuksia vertaistuesta
Tänään 19.10.2017 vietetään kansainvälistä vertaistuen päivää, jolloin keskiössä ovat vertaistukijat ja –toimijat vertaistuen muodoista riippumatta. Vertaistukijoiden tekemä työ on äärimmäisen arvokasta ja sen arvoa lisää entisestään se, että sitä tehdään suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Vertaistuella on tärkeä paikka ammattilaisten tekemän työn rinnalla. Suomen nuoret lesket ry:llä on yli 30 vapaaehtoista vertaistukihenkilöä, jotka auttavat ja tukevat kumppaninsa […]
Nuorten ja nuorten aikuisten vertaisviikonloppu
KÄPY-Lapsikuolemaperheet ry järjestää marraskuussa 3-5.11.2017 vertaisviikonlopun 16-22-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat menettäneet sisaruksen. Mahdollisia ylijääviä paikkoja voidaan tarjota oman vanhempansa menettäneille nuorille. Menetyksen ajankohdalla ei ole väliä, siitä voi olla kulunut pitkäkin aika. Viikonlopun aikana mahdollistuu kuoleman ja surun herättämien tunteiden ja ajatusten käsittely osittain toiminnallisin menetelmin. Viikonloppu sisältää täysihoidon kahden hengen huoneissa ja tutustumisen jousiammuntaan […]
”Surusta tie eteenpäin”–nuorten leskien perhekurssi 20.– 22.10.2017
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y. järjestää STEA:n taloudellisella tuella viikonloppukurssin syöpäkuoleman kokeneille leskille ja heidän alaikäisille lapsille 20.– 22.10.2017 Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa, Turussa. Ohjelma sisältää keskusteluja asiantuntijoiden johdolla, rentoutusta ja muuta mieltä virkistävää ohjelmaa. Lapsilla on omaa ohjattua toimintaa ja mahdollisuus käsitellä leikin kautta vanhemman menetystä ja surua ikä- ja kehitystaso huomioiden. Kurssi on osallistujille maksuton! Tulostettava hakulomake: […]
Leskeä etsitään haastateltavaksi
HAASTATELTAVAA ETSITÄÄN! ”Etsin haastateltavaa MTV:n Hyvää Elämää -sivustolle. Haluaisin kirjoittaa henkilöjutun ihmisestä, joka on jäänyt leskeksi jo pari-kolmekymppisenä. Tarkoituksena on siis kertoa yhden henkilön tarina aiheesta, joka kuitenkin koskettaa monia. Jutussa käsiteltäisiin suhteen alkuaikoja, puolison kuolemaa ja selviytymistä sen jälkeen, niin ajatusten, tunteiden kuin käytännön tasolla. Millaisia tunteita joutuu kohtaamaan, miten pääsee elämässä eteenpäin, miltä […]
Maalataan surun värit -sururyhmä Helsingissä
HUOMIO PÄÄKAUPUNKISEUTU! Tarjolla taideterapeuttinen sururyhmä Helsingissä Maalataan surun värit -sururyhmä keskiviikkoisin alkaen 20.9.2017 klo 17.30-20 (6 kertaa) Taideterapeuttinen sururyhmä on tarkoitettu läheisensä kuolemassa menettäneille. Työstämme menetystä maalaten, kirjoittaen ja toistemme kanssa jakaen. Värien ja kuvan tekemisen kautta voi ilmaista sellaisiakin tunteita, joille ei löydy sanoja. Taiteellisia taitoja ei tarvita. Ryhmä on maksuton. Ryhmä kokoontuu […]
Lakineuvonta palaa kesätauolta
Keväällä aloittanut uusi jäsenpalvelu, lakineuvonta, saavutti suuren suosion jäsenistön keskuudessa ja ajat täyttyivät nopeasti. Palvelu palaa nyt kesätauolta ja lakimies Antti Partanen tarjoaa jälleen yhdistyksen jäsenille puhelimitse ilmaista lakineuvontaa leskeyteen liittyvissä asioissa kerran kuukaudessa. Syksyn tulevat ajat ovat: ke 23.8 klo 18-20 ke 27.9 klo 18-20 ke 25.10 klo 18-20 ke 29.11 klo 18-20 Ilmainen […]
Vapaita paikkoja syksyn vertaistukiviikonloppuihin!
Muutamia paikkoja vielä jäljellä sekä leskien että leskiperheiden vertaistukiviikonloppuun! Hae pikaisesti! LESKIEN VERTAISTUKIVIIKONLOPPU 1.-3.9.2017 Vertaistukiviikonloppu työikäisille leskille järjestetään Pappilanniemen kurssikeskuksessa, Sääksmäellä, Valkeakoskella. Viikonlopun aikana vertaisryhmässä käsitellään surua, leskeyden vaikutuksia ja etsitään yhdessä selviytymiskeinoja ja voimavaroja arkeen. Ohjaajina viikonlopussa toimivat yhdistyksen työntekijät. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään noin puoli vuotta. Viikonloppu on suunnattu niille […]
Tarjolla kursseja läheisensä syöpään menettäneille
Tarjolla Syöpäyhdistyksen kursseja läheisensä syöpään menettäneille. Huom! Hakuajat päättymässä, joten hae pikaisesti! Suru elämässäni, voimaa luonnosta Läheisensä syöpään menettäneet 21.–24.9.2017 Kylpylähotelli Levitunturi, Levi Hakuaika päättyy 11.8.2017. STEA ja Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry Surusta tie eteenpäin, nuorten leskien perhekurssi* Perheet, joissa on alaikäisiä lapsia 20.–22.10.2017 Meri-Karinan Hyvinvointikeskus, Turku Hakuaika päättyy 18.8.2017. STEA ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Lisätietoja […]