Tiedotus: Koronatilanteen vaikutukset yhdistyksen toimintaan
Päivitetty 15.12.2020 Koronatilanne on isossa osassa Suomea jälleen kiihtymis –ja leviämisvaiheessa. Tästä syystä yhdistyksen tapahtumat ja vertaisryhmätapaamiset on peruttu suurelta osin ainakin joulu-tammikuun osalta. Niillä alueilla, joissa koronatilanne sen sallii, vertaistukiryhmientapaamisia on mahdollista järjestää harkinnanvaraisesti noudattaen alueellisia suosituksia ja rajoituksia. Seuraamme epidemiatilanteen kehittymistä ja teemme tarvittaessa muutoksia ohjeistuksiin. Osa vertaistukiryhmistä järjestää tapaamisia Zoomin välityksellä, tiedot […]
Yhdistyksen lausunto Sosiaali- ja terveysministeriölle liittyen perhe-eläkelain uudistukseen
VN/8261/2019 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työntekijän eläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Suomen nuoret lesket ry esittää leskeneläkkeeseen liittyvien rajoitusten poistamista ja yhtäläisen eläkeoikeuden takaamista kaikille leskille. Yhdistys ei myöskään kannata lakiesityksessä ollutta eläkkeiden määräaikaistamista. Leskien yhdenvertainen kohtelu Suomen nuoret lesket ry katsoo, että lakiesitys tällaisenaan ei edistä yhdenvertaisuutta. Jo perustuslakimme kieltää eriarvoisen kohtelun […]
Liity jäseneksi nyt – maksa vasta ensi vuonna
Älä jää yksin – Tule mukaan nuorten leskien yhteisöön! Yhdistys tarjoaa vertaistukea ja neuvontaa puolisonsa menettäneille Nyt kannattaa tulla mukaan toimintaamme! Meillä on parhaillaan menossa jäsenkampanja. Kun liityt yhdistyksen jäseneksi 1.11.-31.12.2020 välisenä aikana, saat loppuvuoden jäsenyyden ilmaiseksi ja maksat vasta tammikuussa vuoden 2021 jäsenmaksun! Jäsenmaksu vuonna 2021 on 20 euroa. Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä kaikki […]
Verkkovertaistukea vaihtuvin teemoin!
Verkkovertaisryhmät – INFO Tarjoamme vertaistukea työikäisille leskille säännöllisesti myös verkossa. Ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Voit osallistua omalla tavallasi, puhua ja jakaa asioita sen verran kuin itse koet sopivaksi. Vertaistukiryhmässä puhutaan luottamuksella henkilökohtaisista asioista. Ryhmässä on vaitiolovelvollisuus. Jokaisessa ryhmässä on teema, sekä pieni alustus ohjaajalta. Lisäksi varataan hyvin aikaa vapaalle keskustelulle. Päätämme jokaisen […]
Haastavan elämäntilanteen työkalupakki -webinaari 25.11.2020
Kiinnostaako sinua hermoston toiminta, itsesäätelytekniikat ja niiden vieminen käytännön tasolle? Tule kuulemaan aiheesta maksuttomaan webinaarimme Haastavan tilanteen työkalupakki – Palaudu ja rentoudu itsesäätelyn avulla. Työikäisille leskille suunnattu Webinaari järjestetään 25.11. klo 18-19.30 (kesto 1,5h). Toteutus tapahtuu Zoomin kautta, joten osallistumaan pääset mukavasti vaikkapa omalta kotisohvalta. Sisältö Millaisia keinoja voi käyttää hermoston rauhoittamiseen kuormittavassa tilanteessa? Kuinka […]
Hyvinvointipäivän webinaari 14.11.
Haluatko löytää omat yksilölliset voimavarasi? Entä kiinnostaako sinua värien ja pukeutumiset salat? Tule kuulemaan näistä mielenkiintoisista teemoista leskien hyvinvointipäivään 14.11. klo 12 alkaen. Hyvinvointipäivä järjestetään virtuaalisesti Zoomin kautta, joten sinne on helppo osallistua mukavasti vaikkapa omalta kotisohvalta. Osallistuminen on yhdistyksen jäsenille maksutonta, muille 10€. Ilmoittaudu nyt, paikkoja on rajallinen määrä! Ohjelma ja aikataulu 12.00-13.30 Löydä […]
Vaikuttamistoimintaa: Mielipidekirjoitus perhe-eläkkeistä julkaistu Helsingin Sanomissa
Perhe-eläkettä koskeva lakiesitys julkaistiin pari viikkoa sitten. Me yhdistyksenä vaadimme, että eläkeoikeus taataan kaikille leskille iästä ja perhemuodosta riippumatta. Lisäksi vastustamme eläkkeen kaavamaista muuttamista määräaikaiseksi. Lesken tilannetta on tarkasteltava yksilökohtaisesti. Helsingin Sanomissa on nyt julkaistu vs. toiminnanjohtajamme Miian mielipidekirjoitus tähän liittyen. Käykäähän lukaisemassa! Lue Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus:https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006660519.html?fbclid=IwAR33vL1U79IhNndmnhSb50hMQwdMxaHjCARIYyTBvRutu_sqkA3rewnzz34
Esitys Perhe-eläkeuudistuksesta lähtenyt lausuntokierrokselle – Lue yhdistyksen kannanotto
Hallituksen esitys perhe-eläkeuudistuksesta on lähtenyt nyt lausuntokierrokselle. Nuorille leskille pettymyksenä tuli, että lakiesityksessä ei edelleenkään esitetä korjattavaksi olennaista lain epäkohtaa, jonka vuoksi nuoret lapsettomat lesket jäävät kokonaan ilman eläkettä. Suomen nuoret lesket ry katsoo, että eläkkeen evääminen iän ja lapsettomuuden perusteella on syrjivää ja kohtuutonta. Oikeus eläkkeeseen tulee taata yhdenvertaisesti kaikille leskille. Lausuntokierrokselle lähteneessä lakiesityksessä […]
Haku auki: Minun elämäni -vertaistukiviikonloppu kauemmin leskenä olleille 23.-25.10.
Minun elämäni -viikonloppu järjestetään 23.-25.10.2020 Kylpylä-hotelli Rauhalahdessa, Kuopiossa Viikonloppu on suunnattu leskille, joilla on kulunut leskeytymisestä jo useampi vuosi. Viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa elämää sekä tutustua itseen ja omiin tarpeisiin. Viikolopun aikana pohdimme muun muassa sitä, mikä omassa elämässä tuntuu toimivalta ja mitkä asiat vahvistavat hyvinvointia. Suuntaamme ajatuksia myös tuleviin tavoitteisiin sekä etsimme yhdessä keinoja […]
Sinustako vapaaehtoinen? Vapaaehtoisten koulutus 10.10.2020
Haluaisitko sinä auttaa muita samankokeneita? Koulutamme jälleen uusia vapaaehtoisia! Lokakuussa järjestettävä vertaistukijanperuskoulutus on päätetty siirtää verkkoon vallitsevasta koronatilanteesta johtuen. Koulutus järjestetään Zoom-etätapaamisena lauantaina 10.10.2020 ja se on kestoltaan päivän mittainen. Tarkempi aikataulu ja ohjelma päivittyvät lähipäivien aikana. Kouluttajina toimivat yhdistyksen työntekijät Sari ja Johanna. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki työikäiset lesket, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vertaistukijana […]