Haku auki: Nuorten vertaistukiviikonloppu 5.-7.4.

Vertaistukiryhmä n. 16-22-vuotiaille vanhempansa menettäneille nuorille/nuorille aikuisille, toteutetaan 5.-7.4.2019 Varalan urheiluopistolla Tampereella. Tarkempi aikataulu ja ohjelma ilmoitetaan osallistujille sähköpostitse. Menetyksen ajankohdalla ei ole väliä, siitä voi olla kulunut pitkäkin aika. Menetystä käsitellään ohjatuin keskusteluin, ja osallistujien niin halutessa käytetään muitakin työtapoja. Majoittuminen on järjestetty kahden hengen huoneisiin ja osallistujat ovat täysihoidossa. Vain matkakuluista vastataan itse. […]

Suomen nuoret lesket ry 10v. -blogisarja: Leskitoiminnan alku

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. juhlavuoden kunniaksi julkaisemme nyt kuukausittain ilmestyvän blogisarjan. Blogisarjassa esitellään yhdistystä, sen toimintaa ja siinä mukana olevia ihmisiä aina alkutaipaleelta nykypäivään. Ja mikäpä toimisikaan parempana aloituksena koko sarjalle, kuin koko leskitoiminnan alullepanijan, yhdistyksen entisen työtekijän ja nykyisen vapaaehtoisemme Sari Rappi-Lindholmin kuvaus siitä, kuinka kaikki sai alkunsa. Leskitoiminnan alku TEKSTI JA KUVA: […]

Suomen nuoret lesket ry 10 vuotta!

Tämä vuosi on juhlavuosi yhdistyksessä, sillä yhdistyksen perustamisesta tulee syksyllä kuluneeksi jo 10 vuotta! Juhlavuosi tulee näkymään monin eri tavoin pitkin vuotta, tiedossa on mm. juhlavuodenkorun julkistamista, uuden verkkoyhteisön lanseerausta, yhdistyksen toimintaa esittelevä blogi-sarja ja tietenkin myös 10v. -juhlat! Näistä lisää myöhemmin, mutta odotellessa voit katsoa nyt juhlavuoden alussa julkaistun, lyhyen esittelyvideon yhdistyksestä. Videon linkkiä […]

Hyvinvointipäivä 16.3.2019, Helsinki

Suomen nuoret lesket ry järjestää Hyvinvointipäivän leskille Helsingissä la 16.3 (Hotelli Arthur, Vuorikatu 19, 00100 Helsinki) Ensimmäisenä aiheena on ”Paikka kaikelle – arki helpommaksi”, josta luennoimassa ammattijärjestäjä Ilana Aalto. Käytännönläheisellä ja insproivalla luennollaan Ilana kertoo, mitä hyötyjä tavaratulvan taltuttamisesta on ja antaa 12 askelta, joilla pääsee projektissa alkuun. Lounaan jälkeen jatkaa Hyvinvointivalmentaja Ossi Valpio. Ossin keskusteleva […]

Hakuaikoja päättymässä

Haku Leskien minilomalle päättyy 15.1 Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto järjestää Leskien kaksiosaisen loman (Miniloma) Ikaalisten kylpylässä 21.-24.3.2019 (Toinen osa 18.-20.8) Loma on tuettu loma. Hakuaikaa on jatkettu 15.1 asti. Tietoa tuetuista lomistaLomatuen haku Puhelintukihenkilökoulutuksen haku avoinna 27.1 asti Suomen nuoret lesket ry järjestää puhelintukihenkilökoulutuksen yhteistyössä surujärjestöjen(Surunauha ry ja Huoma ry) kanssa lauantaina 16.2.2019 klo 11-18.Koulutuksen […]

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYNTÖÄ: Lesken Kela-tuet

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYNTÖÄ:   ”Etsin juttuuni rohkeaa leskipariskuntaa kertomaan tarinansa ja jakamaan ajatuksiaan siitä, miten leskien (tai lesken) yhteenmuuttaminen on vaikuttanut Kela-tukiin ja raha-asioihin yleensä.   Ota yhteyttä mielellään ennen vuoden vaihdetta, jos voin haastatella sinua tai jos tunnet haastateltavaksi sopivan ihmisen. Juttu ilmestyy Kelan Elämässä-nettilehdessä helmikuussa 2019.”   Mukavaa joulunaikaa toivotellen Arja Krank Free-terveystoimittaja [email protected]

Yhdistyksen jäsenmaksuun pieni korotus vuoden 2019 alusta

Toukokuussa 2018 pidetyssä jäsenkokouksessa Tampereella päätettiin korottaa jäsenmaksua kahdella eurolla vuoden 2019 alusta. Uusi jäsenmaksu on 20 €/vuosi. Jäsenmaksun pieneen korotukseen päädyttiin yleisen hintatason nousun vuoksi (esim. postimaksut ja tapahtumien järjestämisistä johtuvat kulut). Uudet jäsenmaksut lähtevät ensi viikolla painetun jäsenlehden mukana postitse kaikille jäsenillemme. Kiitos, että tuet jäsenyydelläsi yhdistyksen toimintaa!

Haastateltavaa etsitään radiojuttuun

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYTÖÄ: Haastateltavaa etsitään radiojuttuun   ”Olen toimittaja Varpu Mäntymäki Yle Kuopiosta. Etsin haastateltavaa Pohjois-Savon alueelta radiojuttuun ensi lauantaille 3.11.2018.   Pyhäinpäivänä muistamme rakkaitamme, menetys ja suru on aina raskas kantaa. Miten olet selvinnyt, mistä olet saanut voimaa ja miten olet selvinnyt arjesta? Juttu antaisi tukea monella.   Lauantailähetys kuuluu koko Itä-Suomessa, mukana ovat Pohjois-Savon, […]

Haastattelupyyntö: HS etsii kahta toisensa löytänyttä leskeä

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYNTÖÄ: ”Hei! Olen toimittaja Raisa Mattila. Etsin Helsingin Sanomien juttuun kahta toisensa löytänyttä leskeä eli  pariskuntaa, jossa molemmilla olisi kokemusta puolison menettämisestä aiemmin. Uusi onni on nyt löytynyt toisen saman kokeneen kanssa, mihin teemaan juttu keskittyy. Haastateltavat ovat jutussa nimillään ja kuvallaan. Otathan yhteyttä pikaisesti: Raisa, [email protected], p. 0408292633.”

Dokumenttiin etsitään leskeä

EDIT:  PÄÄHENKILÖ LÖYTYNYT, LÄMMIN KIITOS KAIKILLE YHTEYDENOTOISTA! Suuret kiitokset avusta, Sanna Ottola _________________________________________________________ VÄLITÄMME PYYNTÖÄ: Päähenkilöksi dokumenttielokuvaan? Oletko joutunut pohtimaan suruajan merkitystä? Tulivatko kuolinpesän velvollisuudet yllätyksenä? Jäikö surulle todellisuudessa aikaa hoidettavien asioiden keskellä? Opiskelen toista vuotta Metropolian ammattikorkeakoulussa mediatuotantoa ja etsin syksyn dokumenttiprojektiin päähenkilöä. Dokumenttini aiheena on suruaika, josta haluan tuoda esiin harvoin esillä olevan […]