Haku auki: Vertaistukijan peruskoulutus 12.-13.10.

Järjestämme vertaistukijan peruskoulutuksen 12.-13.10.2019 hotelli Scandic Tampere Koskipuistossa (Koskikatu 5, 33100 Tampere) Koulutus on suunnattu leskille, jotka ovat kiinnostuneet toimimaan vertaistukijana yhdistyksessä. Koulutukseen ovat tervetulleita myös jo vertaistukijana toimivat. Koulutuksessa käsitellään mm. vapaaehtoisuuden ja vertaistuen perusajatuksia, vertaistukijana toimimista ja Suomen nuoret lesket ry:n vapaaehtoistehtäviä ja käytänteitä. Koulutukseen osallistuminen ei velvoita vapaaehtoisena toimimiseen.  Aikataulu: Koulutus on […]

Suomen nuoret lesket ry 10v -blogisarja: Vanhempansa menettäneen nuoren tarina

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme nyt kuukausittain ilmestyvän blogisarjan. Blogisarjassa esitellään yhdistystä, sen toimintaa ja siinä mukana olevia ihmisiä aina alkutaipaleelta nykypäivään. Tämän kertaisessa blogissa isänsä menettänyt Crista kertoo koskettavalla tavalla omia kokemuksiaan vanhemman menettämisestä. Crista toimii nykyään Surevan kohtaaminen -hankkeessamme kokemusasiantuntijana. teksti: Crista video: Surevan kohtaaminen -hanke Kun isin syöpädiagnoosista oli […]

Mourning cloak -tanssiesitys

Helsingissä pe 4.10.2019 klo 19-20 Mourning cloak – Suruvaippa on teos surusta, kehollinen ja tanssillinen matka elämää muuttavasta kokemuksesta ja toivon uudelleen löytämisestä. Teoksen pohjalla on tanssija Tiia Hämäläisen omakohtaiset kokemukset puolison menettämisestä, mutta myös surun kokeminen laajempana ilmiönä ja olemisen tilana. Suru ei ole sairaus. Läheisen menettäminen kuolemalle muistuttaa, mistä ihmisenä olemisessa on kyse. […]

Ilmaisen lakineuvonnan syksyn ajat on nyt julkaistu!

Onko sinulla mielessäsi joku lainopillinen asia, johon haluaisit vastauksen? Jäsenistöllemme suunnattu ilmainen lakineuvonta on nyt palannut kesätauolta ja syksyn tulevat neuvonta-ajat on julkaistu! Ilmainen neuvontapuhelu on tarkoitettu sellaisten yleisluontoisten asioiden ja kysymysten selvittämiseen, joihin lakimies voi vastata puhelimitse ilman asiakirjoihin tutustumista. Lakineuvonta syksyllä 2019 ke 28.8 klo 18-20ke 25.9 klo 18-20ke 30.10 klo 18-20ke 27.11 […]

Haku auki: Minun elämäni

Minun elämäni -viikonloppu on tarkoitettu leskille, joilla on kulunut leskeytymisestä jo useampi vuosi. Viikonloppu toteutetaan Hartolassa 25.-27.10.2019. Viikonloppu alkaa pe klo 17-18 majoittumisella ja ruokailulla ja loppuu su klo 14 mennessä.  Mukaan mahtuu 12 henkilöä. Viikonlopun ohjaa Hannele Arvekari (terapeutti, TtM), mukana viikonloppussa myös yhdistyksen työntekijä Miia Iivonen. Viikonlopun aikana tarkastellaan omaa elämää keskittyen tähän päivään ja […]

Haku auki: Hae mukaan syksyn tapahtumiin!

LESKIEN VERTAISTUKIVIIKONLOPPU 30.8.-1.9. Vertaistukiviikonloppu leskille järjestetään 30.8.-1.9.2019 Porissa, hotelli Yyterissä (Sipintie 1, 28840 Pori). Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut noin puoli vuotta. Viikonlopun omavastuuosuus on […]

Juhlavuonna tapahtuu: yleisöluento ja onnittelumainos lehteen

Surevan tukena -luento ja 10v. -kahvit Tule kuuntelemaan miten voit olla surevan tukena ja tutustumaan Suomen nuoret lesket ry: n toimintaan Kansalaistoiminnankeskus Mataraan to 19.9 klo 13-15. Tarjolla myös synttärikahvit! Tervetuloa yhteistyökumppanit, surevia työssään kohtaavat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet! Ilmoittaudu mukaan:https://my.surveypal.com/ILMOITTAUTUMINEN-Surevan-tukena–luento-ja-10-v.-kahvit Tue Onnittelumainoksella Suomen nuoret lesket ry:n toimintaa Julkaisemme syyskuussa ilmestyvässä yhdistyksen lehdessä yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien […]

Suomen nuoret lesket ry 10v -blogisarja: Lesken tarina

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme nyt kuukausittain ilmestyvän blogisarjan. Blogisarjassa esitellään yhdistystä, sen toimintaa ja siinä mukana olevia ihmisiä aina alkutaipaleelta nykypäivään. Tämän kertaisessa kirjoituksessa leskeksi jäänyt Riikka kertoo kokemuksiaan leskien vertaistukiviikonlopusta ja sieltä alkaneesta ystävyydestä. teksti ja kuva: Riikka Puhelin soi. Leskiystäväni soittaa. Tänään on taas vaikeampi päivä, ajatukset ovat pyörineet […]

Yhdistyksen kannanottoja perhe-eläke keskusteluihin

Suomen nuoret lesket ry:n vastine perhe-eläkejärjestelmän uudistamiseen Työmarkkinajärjestöt julkaisivat ehdotuksensa perhe-eläkkeiden uudistamiseen: https://www.talouselama.fi/uutiset/tyomarkkinajarjestot-saivat-elakeuudistuksista-sovun-aikaiseksi-perhe-elakkeisiin-muutoksia-tyottomyysturvaputken-alaikaraja-ylemmas/330760b2-333f-4c7a-8d1c-b7c6b7686968 Me yhdistyksenä vastustamme siinä esitettyä leskeneläkkeiden määräaikaistamista. Esityksessä ei myöskään oteta kantaa nuorena leskeytyneiden kannalta olennaisimpaan epäkohtaan eli siihen, että lapsettomat alle 50-vuotiaat nuoret lesket jäävät kokonaan ilman eläkettä. Onneksi esityksestä löytyy myös positiivistakin: lapseneläkkeen yläikärajan nosto 20 ikävuoteen sekä leskeneläkeoikeuden laajentaminen […]

Juhlavuoden koru nyt myynnissä!

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden koru on nyt myynnissä! Kaunis riipus mukailee yhdistyksen logoa ja se on lasitaiteilija Tuula Pajun suunnittelema ja käsityönä valmistama. Säädettävällä kaulanauhalla olevan riipuksen mitat ovat n. 3,5 cm x 3 cm Koru on tilattavissa yhdistyksen toimistolta ([email protected]) hintaan 17€/kpl (sis. postikulut). Laita tilausviestiin korun toimitusosoite ja tilausmäärä. Saat sähköpostitse […]