Leskien vertaistukiviikonloppu 2.-4.2.2018, Hartolassa
Suomen nuoret lesket ry järjestää vertaistukiviikonlopun työikäisille leskille 02.- 04.02.2018 Linna Hotellissa, Hartolassa. os. Kaikulantie 86, 19600 Hartola. Viikonloppuun voivat hakea
Suomen nuoret lesket ry järjestää vertaistukiviikonlopun työikäisille leskille 02.- 04.02.2018 Linna Hotellissa, Hartolassa. os. Kaikulantie 86, 19600 Hartola. Viikonloppuun voivat hakea
Suomen nuoret lesket ry järjestää puhelintukihenkilökoulutuksen yhteistyössä surujärjestöjen kanssa lauantaina 17.2.2018 Kumppanuuskeskuksessa os. Kansankatu 53, 90100 Oulu. Koulutus järjestetään klo
Olemme kolmannen vuoden sosionomi- ja toimintaterapiaopiskelijat Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Teemme yhteistyössä Suomen nuoret lesket ry:n kanssa opinnäytetyötä, jossa tutkimme puolison kuoleman
Maisteritutkielmaan varten halutaan vanhempien vapaamuotoisia kirjoituksia oman lapsen surusta ja sen käsittelystä. Alla kirjoituspyyntö. Mahdolliset yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen: [email protected] ”Onko
Tervetuloa Lahden Ristinkirkkoon lauantaina 18.11.17 klo 16 Ristinkirkossa sytytetään valo pimeään runojen, rukousten ja musiikin voimin. ”Pimeästä valoon” tapahtuma järjestetään
Tänään 19.10.2017 vietetään kansainvälistä vertaistuen päivää, jolloin keskiössä ovat vertaistukijat ja –toimijat vertaistuen muodoista riippumatta. Vertaistukijoiden tekemä työ on äärimmäisen
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme evästeitä tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin. Tietosuojaseloste >