Tiedote: Surukonferenssi 2018

Surukonferenssi 2018 tarjoaa menetelmiä surun käsittelyyn ja ajankohtaista tutkimustietoa surusta

Kymmenes valtakunnallinen Surukonferenssi järjestetään Tampereella 19.–20.4.2018. Juhlavuoden konferenssin teema on Resilienssi surussa – sinnikkyys, joustavuus, selviytymiskyky vaikeissa elämäntapahtumissa. Konferenssin ohjelmassa korostuu toivon ja selviytymisen merkitys.

Surukonferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esiin suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa. Konferenssi tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen tutkijoille, surevia työssään kohtaaville ja läheisensä menettäneille.

Konferenssi alkaa psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijulan luennolla resilienssistä. Poijula on kliinikkona ja tutkijana erikoistunut interventioihin ja psykoterapiaan, joissa yhtenä tavoitteena on resilienssin vahvistaminen.

Työpajat käsittelevät kirjallisuusterapian mahdollisuuksia surun käsittelyssä, itsensä ja muiden kohtaamista valokuvatyöskentelyn avulla sekä kehotietoisuuden lisäämistä. Kahdessa tieteellisessä sessiossa esillä ovat muun muassa henkirikoksen uhrien läheisten suru, julkinen kuoleman käsittely, sairaanhoitajien käsitykset hyvästä kuolemasta ja nuoren suru vanhemman kuoleman jälkeen.

Torstain konferenssipäivän päättää lapsen sairastamista, kuoleman pelkoa ja kuolemaa käsittelevä sooloteatteriesitys. Lastenkulttuuriin ja perhetyöhön erikoistuneen teatteri-ilmaisun ohjaaja Kati Keskihannun teos on tarkoitettu puheeksi ottamisen välineeksi esimerkiksi sairaan lapsen läheisille tai luokkaan, jonka oppilas on hiljattain kuollut. Aiheen käsittely jatkuu teokseen kuuluvissa taidetyöpajoissa.

Perjantaiaamun luennolla julkaistaan hoitotyön suositukset läheisen tukemiseen omaisen äkkikuoleman jälkeen. Luennoitsijoina ovat terveystieteiden tohtorit, dosentti Anna Liisa Aho (Tampereen yliopisto) ja postdoc-tutkija Anja Terkamo-Moisio (Itä-Suomen yliopisto).

Tieteellisissä sessioissa käsiteltävien tutkimusten aiheet liittyvät muun muassa vanhempien kehittämistoiveisiin lasten saattohoidolle ja lapsen kuoleman kokeneiden vanhempien kokemuksiin vertaistukiryhmien ohjaajista.

Konferenssin päättää YTM, perhe- ja pariterapian kouluttajapsykoterapeutti, työnohjaaja Terhi Kotilainen. Kotilainen käsittelee luennolla perhetason selviytymismekanismeja tutkimuksen ja asiakastyön näkökulmista.

Mediayhteyshenkilö, haastattelupyynnöt luennoitsijoille, järjestäjille ja kokemusasiantuntijoille: Terhi Kantanen, terhi.kantanen(at)huoma.fi, p. 050 401 2230.

Surukonferenssi 19.–20.4.2018, Tampereen yliopisto (päärakennus), Kalevantie 4.

Päivien ohjelma ja kaikki esiintyjät: www.surut.fi. Sähköpostiosoite on [email protected]. Voit seurata konferenssiin liittyvää tiedotusta ja keskustelua Twitterissä: @Surukonf tunnisteella #surukonferenssi.

Konferenssin järjestävät yhdessä Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry, Suomen Mielenterveysseura, Suomen nuoret lesket ry, Surunauha ry ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto. Yhteistyökumppanina toimii Kirkkohallitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *