Voiko sureva elää hyvää elämää? Tämä on kysymys, joka herättää minussa paljon ajatuksia ja tunteita, sekä myös jonkinlaisen vastareaktion. Miksi ei voisi elää hyvää elämää? Olenko huono sureva, jos koen eläväni hyvää elämää, vaikka rakas puolisoni on kuollut? Olen vastannut itselleni, että voin ja saan elää hyvää elämää, eikä se tee minusta mitenkään huonoa surevaa.

Hyvä elämä on jokaisen henkilökohtainen kokemus. Mikä minulle on hyvää elämää, voi jollekin toiselle olla ihan jotain muuta. Tärkeää hyvässä elämässä on se, että ihminen itse kokee elämänsä ja olonsa hyväksi ja tyydyttäväksi. Välillä voi olla vaikeampia hetkiä tai aikoja, mutta ne eivät tarkoita sitä, että elämä olisi huonoa. Hyvään elämään kuuluu tunteiden kirjo; ilo, suru, onni, ikävä, ahdistus, rakkaus, jne.. Aivan kuten kuului ennen puolison kuolemaakin.

Puolison kuoleman jälkeen hyvän elämän tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa, vaan se vaatii paljon
menetyksen työstämistä sekä omaan itseensä uudelleen tutustumista. Kuoleman jälkeen on paljon käytännön asioita hoidettavana surun keskellä, silloin elämä ei tunnu kovin hyvältä. Surun ja kaaoksen keskellä voi kuitenkin löytää niitä pieniä hyviä asioita, joista on kiitollinen. Vähitellen hyviä asioita alkaa nähdä ympärillään enemmän, ”hyvä ruokkii hyvää”.

Minulle hyvän elämän uudelleen rakentaminen on tarkoittanut ympärillä olevan hyvän näkemisen lisäksi kaikkien vaikeiden tunteiden kohtaamista, niiden vastaanottamista ja niiden kanssa elämistä. Olen avautunut elämän vaikeille asioille ja sitä kautta oppinut itsestäni uusia asioita. Olen löytänyt itsestäni aiemmin piilossa ollutta rohkeutta tehdä asioita ja sanoa ajatuksiani ääneen. Olen päättänyt, että en aio enää katua jotain, mitä en ole uskaltanut sanoa tai tehdä. Olen löytänyt itsestäni syyn elää. Kaiken tämän avulla koen saavuttaneeni hyvän elämän. Edelleen tulee huonoja hetkiä, päiviä tai viikkoja, mutta niinhän niitä oli elämässä ennen puolison kuolemaakin. Silti elämä oli silloinkin hyvää.

Uusi, omannäköinen hyvä elämä ei ole rakentunut itsestään tai omin voimin. Hyvän elämän rakentamisessa minua on auttaneet ammattilaiset, ystävät, leskivertaiset ja perhe. Puolison kuoleman jälkeen sain apua työterveydestä sekä kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystyksestä. Lisäksi oma koulutustaustani on varmasti ollut merkittävä tekijä puolison kuolemasta selviämisessä. Haluankin kannustaa jokaista leskeä hakemaan keskustelutukea joko paikallisista sosiaali- ja terveyspalveluista tai vertaisista. Vastuu surun ja menetyksen käsittelystä on vain ja ainoastaan jokaisella surevalla itsellään, niin hyvässä kuin pahassa. Kukaan muu ei voi surua ja menetystä puolestamme käsitellä. Kukaan muu ei voi rakentaa uutta elämää puolestamme. Tai jos rakentaa, uskallan väittää, että se ei olisi hyvää elämää, eikä se olisi minun omaani, vaan jonkun toisen elämää. Elätkö sinä omaa vai jonkun toisen elämää?

Hyvä elämä ei tarkoita sitä, että suru on surtu pois ja paahdetaan elämässä eteenpäin. Suru voi olla läsnä
elämässä ja silti elämä voi olla hyvää. Oleellista on, että annammeko itsellemme luvan elää hyvää elämää. Annammeko itsellemme luvan nauttia? Uskallammeko rakentaa omanlaista hyvää elämää välittämättä läheisten tai ympäröivän yhteiskunnan luomista paineista ja odotuksista? Uskallammeko antaa surun tulla aika ajoin kylään? Meillä jokaisella on lupa elää hyvää elämää, nauttia, rakastaa. Meillä jokaisella on lupa surra, ikävöidä, kaivata. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Itseäni on auttanut ajatus siitä, että tein mitä tahansa tai jätin mitä tahansa tekemättä, kuollut puoliso ei enää ikinä palaa. Sen sijaan minä elän, minun elämäni jatkuu ja minä aion rakentaa jäljellä olevasta elämästäni hyvän ja omannäköisen.

-Johanna Koskenlahti

Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].