Kävin katsomassa Myrskyluodon Maijan. Pari tuttua naisleskeä suositteli sitä. Täytyy sanoa, että ilman näitä suosituksia elokuva olisi jäänyt kyllä välistä. Ajattelin, että tämä sopii paremmin naisille, mutta kyllä tämä miehillekin sopii hyvin – varsinkin leskimiehille. Oli salikin ihan täynnä, liiankin täynnä. Yllätyshitiksihän tämä on muodostunut, mikä on kyllä hyvä asia tuotantotiimille, koska
kyseessä oli neljän miljoonan riskisijoitus.
Itselleni ei ole tuttu 70-luvun TV-sarja, ainoastaan sen kaunis Lasse Mårtensonin tunnussävel on
tuttu. Mistä tämä kaikki sai alkunsa? Se ei ollut suinkaan TV-sarja, vaan ahvenanmaalaisen Anni
Blomqvistin (1909–1990) Myrskyluoto-kirjasarja. Vasta elokuvakokemuksen jälkeen luin, että
hänestä tuli kirjailija, kun hänen miehensä ja poikansa hukkuivat traagisesti myrskyssä. Blomqvistia
auttoi surussa kirjoittaminen ja millaisen perinnön hän jättikään meille alkaessaan kirjailijaksi. Siinä
on meille kaikille leskille taas yksi esimerkki, miten leskeytymisen jälkeen kaikki on vielä mahdollista
– toteuttakaa itseänne ja uskokaa itseenne.
Tiina Lymin elokuvan teemat ovat erittäin vahvoja – syntymä, kuolema ja rakkaus. Yksi iso taustalla
vaikuttava teema on naisen asema yhteiskunnassa, miten Maija voimakkaalla tahdollaan
vastoinkäymisistä huolimatta pysyi positiivisena ja määrätietoisena ja piti oman päänsä. Mutta itse
keskityn nyt tuohon kuolemaan, joka on elokuvassa vahvasti läsnä. Tämän takia myös suosittelen
kaikille leskille elokuvaa – meillä on omakohtaista kokemusta kuolemasta ja on helppo samaistua
Maijan tarinaan.
Täytyy myöntää, että elokuva alku oli pettymys – paljon puhetta maahisista, tontuista yms.
taruolennoista. Elokuva tempasi mukaansa noin alun puolen tunnin jälkeen sillä hetkellä, kun Maijaa
pyydettiin avuksi synnytykseen, joka päättyi synnyttäjän kuolemaan. Sitten seurasi sopimusavioliitto
ja muutto saareen tuoreen Janne-aviomiehen kanssa: rakastuminen, kerrankin erilainen hauska
sänkykohtaus ja onnellista elämää saarella. Ensimmäisessä synnytyksessä saarella kuolema on myös
vahvasti läsnä, Janne tulee viime hetkellä takaisin mereltä myrskystä pelastustehtävistä, missä osa
pelastetuista hukkui. Oolannin sotajakso on pitkä ja Jannen pitää paeta saarelta, jos ei halua joutua
hirtetyksi. Muu perhe jää valloittajan armoille. Maija hoitaa tilanteen hyvin ja vahvalla tahdollaan
onnistuu säästämään jopa perheen lehmän hengen nälkäisiltä sotilailta. Vanhin tyttö kiroaa saarella
oleskelleet brittien sotilaat ennen heidän lähtöään taistelemaan. Kun he vielä palaavat saarelle
henkihievereissään, tyttö katuu tekoaan. Elokuvan loppupuolella nähdään kuolemia lisää ja niiden
käsittely ja kulku on hyvin realistista ja muistoja herättäviä. Oli helppo samaistua kohtauksiin, joissa
joku läheinen kuoli. Nuorin veli ihmettelee ja kyselee muilta, missä hukkunut isoveli on. Tästä tulee
mieleen nuorin tyttöni, joka kyseli kuoleman jälkeen vielä, missä äiti on ja milloin hän tulee kotiin.
Viimeisen kohtauksen reaktio on myös niin realistinen: kaksi kelkkaa on palaamassa meren jäätä
pitkin. Maija tietää heti yhdellä vilkaisulla, että toinen mies ei ole hänen Jannensa, muttei halua
uskoa sitä todeksi, vaan vetäytyy tupaan odottelemaan sitä väistämätöntä uutista. Samoin minä en
halunnut uskoa, kun vaimoni soitti sairaalasta vain noin viikko ennen kuolemaa, että
selkäydinnäytteestä oli löytynyt syöpäsoluja. En halunnut uskoa, vaan ajattelin että se on jotain
kuollutta solukkoa tms. Nämä kaikki kuolemat elokuvassa ovat raskaita tapahtumia, mutta merkille
pantavaa on, miten Maija pystyy jatkamaan elämäänsä positiivisena, vaikka niitä läheisiä ihmisiä
kuoleekin. Kyyneleiltä ei pystynyt kyllä välttymään tätä elokuvaa katsoessa, jos tällaiseen
liikuttumiseen on ollenkaan taipumusta.
Kun Maijasta tulee leski, hän joutuu toimimaan yhä ponnekkaammin, että voi jatkaa itsenäistä
elämää ja ylipäätään saa jäädä saarelle asumaan. Mielenkiintoista olisi myös tietää, kuinka paljon
Maijaa syytettiin kuolemista – tätä ei ainakaan elokuvassa näytetty, vaikka muita syytöksiä Maija sai
osakseen. Tämä ei ole mitenkään tavatonta tänä päivänäkään, vaikka syytöksissä ei olisi mitään
logiikkaa. Mutta että ylipäätään saada jäädä talon emännäksi ilman isäntää ja vielä saareen, siinä on
jo ollut tekemistä Myrskyluodon Maijalle 1800-luvulla. Tästä voi vetää analogian nykypäivään.
Itsenkin olen saanut kuulla naisleskiltä, että jos he elelevät ok-talossa, moni tuttu saattaa olettaa,
että ovat muuttamassa pois. Miesleskien kykyjä taas voidaan epäillä, jos ovat jääneet pienten lasten
kanssa, että miten pärjäävät. Minullekin yksi tuttu hautajaisissa sanoi, että mitenhän lapseni nyt
pärjäävät, kun hänen mielestään he olivat niin äidissään kiinni.
Sisulla ja positiivisella asenteella eteenpäin: ”Täällä on kaikki mitä rakastan. Myös ne, joita ei enää
ole.”.
”Älä pelkää Maija. Mitä niin? -Mitään.”
-Antti Savolainen
Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].
