Päädyin vastentahtoisesti täyttämään Nuoren Lesken kriteerit loppukeväästä 2022, rakkaan vaimoni ja kahden lukioiässä olevan teinin äidin nukuttua pois syövän uuvuttamana. Takana oli 30 vuotta elämäni suuren rakkauden kanssa. Yht’äkkiä tulevat elämänvaiheet, joita yhdessä olimme nähneet edessämme, vietiin meiltä pois. 

Alku oli lasten ympärille käpertymistä ja selviytymistä. Itkemistä. Kun katsettaan edes hiukan sai nostettua, sitä löysi itsensä suuren tuntemattoman edessä. Selviääkö tästä? Kuinka parhaiten auttaa lapsia selviämään? Mitä uusi elämänvaihe pitää sisällään? Mihin suuntaan ylipäänsä tulisi edetä? 

Kompassiksi etsin vastauksia syvempiin kysymyksiin: Mikä itselleni ja elämässä on aidosti tärkeää? Mistä mahdollisimman hyvä seuraava elämänvaihe tulisi rakentua? Elämä tuntui muovailuvahalta, joka haki uutta muotoaan. Hyvinä hetkinä paloin halusta muovata tätä parhaaksi kokemaani suuntaan.

Surua ja kärsimystä ei tule glorifioida – se oli ja on yhtä helvettiä. Itselleni murros alkoi kuitenkin tuoda mukanaan myös elementtejä, joiden arvoon ja tärkeyteen olisin toivonut heränneeni jo paljon aikaisemmin. Aidot ihmiset ja hyvät ystävät nousivat äärimmäisen tärkeiksi. Dialogin merkitys ja ihmisten ihanuus korostui. Elämäni tärkeimmän ihmisen – itseni – syväymmärrys tuntui oleelliselta. Muille hyvän tahtominen ja hyvien ihmisten luo hakeutuminen oli luonnollista. Ajan – ja elämän – hallinta nousi prioriteetiksi: Elämän ei halunnut antaa valua hiekkana sormien läpi.

Varsin nopeasti oman surupolkuni varrelle osui läheisyydenkaipuu. Vaikka en uskonut olevani valmis uuteen parisuhteeseen tunnistin, että itselleni läheisyys, lämpö ja kosketuksen primitiivinen energia tulisi olemaan jaksamisen ja eheytymisen edellytys. Sain myös mielessäni kerrattua taivaspuolisoni kanssa käydyn keskustelun ytimen: rakkaani toivoi minulle kaikkea hyvää ja iloitsisi uuden onnen löytymisestä. Näin tahdon uskoa kaikkien leskien puolisoiden ajatelevan ennen pois nukkumistaan, vaikkei tätä aina saada sanoitettua ääneen.

Olin itse äärimmäisen onnekas. Kohtasin hieman yli vuosi sitten upean ihmisen – toisen lesken. Aikuisena toiseen läheisesti tutustuminen oli hämmentävä kokemus. Ensimmäinen vuorokautemme tuntui tandembenjihypyltä toistemme tuntojen ja ajatusten syövereihin. Sukelsimme syväystävyyteen, täydelliseen avoimuuteen ja totaaliseen läheisyyteen. Molemmat halusimme hypyn tehdä ja luotimme kumiköyden ja valjaiden kestoon, vaikka olimme suhteellisen tuoreita leskiä etsimässä elämällemme suuntaa.

Kuten oikeankin benjihypyn tapauksessa, suoniin syöksyi energiaa. Olimme – kaksi ihanaa ihmistä – löytäneet toisemme. Tiesimme heti kuinka hyvä meidän voi olla yhdessä. Kuinka paljon ymmärrystä ja lohtua voimme toisillemme antaa. Kuinka paljon nautintoa ja energiaa voimme toistemme läheisyydestä ja kosketuksesta saada. Kuinka lupaavan ensiaskeleen olimme ottaneet kohti jotakin, joka voisi kasvaa kohti syvällistä rakkautta. 

Tuolloin päädyin johtopäätökseen, että edellyttäen, ettei suhteella suljeta pois surua on leski, joka mahdollisimman varhain pystyy sallimaan itselleen ja löytämään uuden läheisen ihmissuhteen, onnellisempi surunsa kanssa kuin henkilö, joka ei vastaavaa koe. Tiedostin samalla, ettei tämä ole kaikkien polku, eikä kaikille mahdollista. 

Oman kokemukseni myötä havahduin siihen, kuinka vähän tarinoita uuden rakkauden eheyttävästä voimasta leskifoorumeilta löytyi. Vaikutelmaksi muodostui, että uuden suhteen myötä onnen löytäneet jatkavat matkaansa ja että heidän yhteytensä vertaisiin katkeaa – heidän onnensa ja esimerkkinsä jää muilta pimentoon. 

Tämän myötä vertaistuessa, leskien foorumeissa ja kokemusasiantuntijoiden webinaareissa ylikorostuu pitkittyneet yksinäisyyden kokemukset ja vaikeudet sallia itselleen uusi onni. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta tukea tarjoavien oma kohtalo kääntyy hyveeksi ja yleisohjeeksi: ”Varo! Kannattaa edetä erittäin, erittäin varovasti!”. Tämän kaltaiset neuvot saattavat myös vahvistaa rajoittavia normeja, joiden ohjaamana osa voi jäädä odottamaan, vaikka heillä olisi mahdollisuus saada suurta lohtua, energiaa ja onnea uudesta parisuhteesta nopeamminkin.

——-

Nyt uuden onnen kohtaamisesta on jo päälle vuosi. Olemme saaneet yhdessä matkata auringon ympäri.

Suru ja taivaspuolisomme kulkevat matkassamme mukana. Vuoden edetessä ovat surun vierailut käyneet harvemmiksi. Enää se ei myöskään tule ryminällä ovesta sisään vaatien huomiota. Usein suru jopa tottelee ja jää odottamaan, kun tälle ei ole oikea hetki. 

Suru on myös hitaasti kääntymässä kauniiksi muistoiksi. Nyt 18 kk menetyksestä olen jo kyennyt kertaamaan valokuvia vuosien varrelta. Tämä synnyttää toki vielä tunteiden tsunameja, mutta yhä useamman muiston kohdalla sydämen täyttää lämpö. Syvä suru on seuraus suuresta rakkaudesta. Kun kovin kipu hellittää, oppii olemaan ylpeä ja kiitollinen, että on uskaltanut ja saanut rakastaa.

Uusi rakkaus on tuonut värit, ehtymättömän energialähteen ja turvallisuuden tunteen takaisin elämään. Rakkaus ruokkii kaiken muun hyvän rinnalla elämännälkää – halua oppia ja kokea uutta, suunnitella tulevaa.

Vuoden edetessä totesimme yhdessä rakkaani kanssa leskeyden ottaneen askeleen taka-alalle ja että päällimmäiseksi olotilaksi on noussut elämä uudessa parisuhteessa. Aikuisena – itsensä jo hyvin tuntien – tuntuu toisinaan kiehtovalta ja etuoikeutetulta saada rakentaa täysin uusi vaihe elämää, tietäen mitä haluaa.

Yksi syvän surun ja yksinäisyyden lähde on ollut tunne, että viereltä on viety ainoa ihminen, jonka kanssa lukuisia elämän merkittävimpiä hetkiä – kuten lasten syntymä tai kasvamisen vaiheet – voisi elää muistoissaan uudestaan. Näin toki monella tapaa onkin, mutta jo nyt on saanut lohtua siitä, että upeita kokemuksia kertyy nyt lisää ihmisen kanssa, jonka kanssa on loppuelämä aikaa palata näihin hetkiin ja kertoa aikaisemmista.

Kynnys sallia itselleen uutta onnea tai uskaltaa tätä lähteä tavoittelemaan voi monelle leskelle olla korkea. Osalle odottaminen asian kanssa onkin oikea vaihtoehto. Osalle uusi elämänvaihe ei edes uutta parisuhdetta kaipaa.

Jos tämän kuitenkin voi löytää on oma kokemukseni, että tämä valaisee kirkkaalla tavalla polkua kohti uutta ihanaa elämänvaihetta, syvimmän surun tuolla puolen. Suru ja rakkaus mahtuvat samaan sydämeen.

Toivon kaikille voimia, uskoa surun hellittämiseen ja oman polun löytymistä kohti hyvää <3

-Petri Seppänen

Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].