Blogi: Lohtuun, iloon ja onneen kannustaminen. 1/2

Kohtaloni täytti Nuorten Leskien osallistujakriteerit loppukeväästä, rakkaan vaimoni ja kahden lukio-
iässä olevan teinin äidin nukuttua pois syövän uuvuttamana.

Syvän suruni alkuvaiheeseen kuului tiedon haaliminen ja ahmiminen. Halusin kuumeisesti ymmärtää
mitä minulla ja perheelläni on edessä. Tulemmeko tästä selviämään? Onko kohtaloni elää loppuelämä
yksin ilman kumppania rinnallani?

Kun kesän jälkeen löysin nuorten leskien keskustelufoorumin, muistan kauhistelleeni vertaisteni
kirjoituksia, joissa kuvattiin ensimmäisen kuuden vuoden olleen leskenä raskaita ja yksinäisiä. Kuuden
vuoden..!!!! Tämäkö minullakin on edessä?

Menetystä ja surutyötä käsittelevistä lähteistä sain yleisemminkin kuvan, että vasta pitkän yksin
taivallettavan eheytymisen myötä syntyy joku päivä valmius uusiin ihmissuhteisiin ja ystävyyttä
syvempään läheisyyteen.

Tämän näkymän edessä omat tuntoni huusivat: EI! Kuvassa oli omaksi parhaaksi kokemani kannalta
jotakin pahasti pielessä.

Huomasin, että vaikka lähes poikkeuksetta muistetaan todeta, että polku ja sopiva aika uuteen
parisuhteeseen on jokaisen oma, kertovat esimerkit lähes säännöstään siitä, kuinka tämä voi kestää
kauan – usein lukuisia vuosia.

Kynnys sallia itselleen uutta onnea tai uskaltaa tätä lähteä tavoittelemaan voi monelle olla korkea. Osalle
odottaminen asian kanssa onkin oikea vaihtoehto. Osalle uusi elämänvaihe ei edes parisuhdetta kaipaa.
Pelkoni on, että tarjotut esimerkit – ja näiden myötä muodostuvat normit – saattavat ohjata ihmisiä
pidättäytymään uudesta onnesta tai sen tavoittelusta vain ”koska on liian aikaista”. Vielä
surullisemmaksi minut tekee muiden esittämä paheksunta mahdolliselle halulle hakea uutta
parisuhdetta, joidenkin tapauksessa nopeastikin.

kuva:pixabay

Voiko olla niin, että uuden suhteen myötä onnen löytäneet jatkavat matkaansa ja että heidän
yhteytensä vertaisiin usein katkeaa – heidän onnensa ja esimerkkinsä jäävät muilta pimentoon?
Onko tämän myötä niin, että vertaistuessa, leskien foorumeissa ja kokemusasiantuntijoiden
webinaareissa ylikorostuvat pitkittyneet yksinäisyyden kokemukset ja vaikeudet sallia itselleen uusi
onni?

Kääntyykö – hyvästä tarkoituksesta huolimatta – tukea tarjoavien oma kohtalo hyveeksi ja yleisohjeeksi:
”Varo! Kannattaa edetä erittäin, erittäin varovasti!”?

Luovatko nämä neuvot rajoittavia normeja ja jääkö näiden ohjaamana moni odottamaan, vaikka heillä
olisi mahdollisuus saada valtava määrä energiaa ja suurta lohtua, iloa ja onnea uudesta parisuhteesta
nopeamminkin?

Petri Seppänen

Tämä blogikirjoitus on kaksiosainen, lue blogikirjoituksen jatko: https://nuoretlesket.fi/2022/12/21/blogi-lohtuun-iloon-ja-onneen-kannustaminen-2-2/

Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].

4 kommenttia artikkeliin “Blogi: Lohtuun, iloon ja onneen kannustaminen. 1/2

  1. Hei. Kannattaa kuunnella omaa sisintä. Neuvoja satelee niin että elämä jää elämättä jos alkaa niiden mukaan elää. Mieheni kuoli syöpään 4 kuukautta sitten olen hakenut seuraa yksinäisyyteen paria tavannut ja useamman kanssa jutellut. Itse olen rehellisesti kertonut elämästä. Alkuun on niin paljon kaikkea juoksevaa asiaa, että meinaa hukkua siihen paperi ja sähköposti viestiin. Hyvää joulun odotusta.

    1. Kiitos Minna kommentista, rohkeasta!
      Minun mieheni kuoli 1v.9kk sitten, ensin 3 v. syöpää sairastaen ja elimme mahdollisimman normaalia elämää syöpähoitojen rinnalla, raskasta oli, kun näki kuinka kärsimys vaan syveni toimintakyky pikkuhiljaa lakkasi.
      Olen ed. kiini rakkaassani elimme yhdessä 42vuotta, en voi kiirehtiä unohtamaan, aika tekee tehtävänsä. Suru on minussa niin kauan kun on.
      Srk sururyhmästä (kesti 1v) sain avun puhumiseen ja että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Jokainen suree omalla tavallaan.
      Toinen ryhmä osittain rinnalla, josta sain myös voimaa eheytymiseen. Elämän Ilo-ryhmä = Omaishoito päättyi kuolemaan.
      ”Omaishoitajana” jäin yksin, onneksi pääsin ryhmään jossa monenlaisia tunteita käsittelimme turvallisesti vertaisryhmässä.
      Kiitos rinnalla kulkeneille ammattihenkilöille ja vertaisille!

      ♡ Elämä on yllätyksiä täynnä.
      Luotan – kyllä asiat järjestyy ja elämä kantaa, välillä on haasteita.
      T.Anne

  2. Oma leskeyteni täyttää 7 vuotta tulevana jouluna. Oman kasvamiseni ja perheen nuorten eteminen omassa arjessaan on edennyt ilman normeja. Leskiyhteisön kautta löysin omat vertaiseni ja jatkoimme keskustelua kotoisasti ja arjen haasteita pelkäämättä. Kumppani vai ei- kysymykseen meillä kaikilla oli sama tavoite. Uusi suhde saisi alkaa kun oma pää on valmis. Muutamien kontaktien jälkeen elämä yllätti ja itse löysin etsimäni jo useita vuosia sitten . Mieheni hyväksyy avoimen keskustelutapani leskeydestä. Rohkaisen sinua – leskiystäväni hakemaan kontakteja, olemaan avoin kokemastamme. Itse sanoin aikanaan lapsilleni, että tämän kaiken me käännämme vielä vahvuudeksemme. Ja näin kannatti ajatella. Terveisin Pia

  3. Syöpäpolkuni puolisoni rinnalla kesti lähes yhdeksän vuotta, kunnes hän menehtyi syöpänsä kolmanteen relapsiin 10 viikon jälkeen taudin uusimisesta huhtikuussa 2015. Luuydin ei enää sietänyt kovia hoitoja ja tauti löysi uuden paikan edetä esteettömästi. 25 vuoden parisuhde päättyi, mutta saimme kasvattaa kaksi lasta aikuisiksi. Se oli meidän yhteinen tehtävämme.

    Olin pitkään hukassa ja rikki. Tein valtavasti töitä eheytyäkseni, saadakseni palapelin palat uudelleen kasaan. Vastoinkäymiset olivat liimanneet puolisoni ja minut yhteen ja liima oli lujassa. Onneksi työelämässä puhalsivat uudet tuulet ja lapsetkin löysivät mieleiset polkunsa, joten pikku hiljaa vapauduin surusta. Ikävähän on loppuelämän kumppani ja taivaspuolisollani on aina paikka sydämessä, Kävin treffeilläkin, mutta lähinnä siksi,että saisin rastin seinään, että olen käynyt! Opin olemaan onnellinen yksin.

    Vuoden vaihteessa päätin, että jätän kaikki leskiryhmät, sururyhmät, syöpäryhmät. Kaikki sellaiset keskustelupalstat sekä vertaistukimuodot joissa palaan takaisin raskaisiin kokemuksiin. Palasin takaisin ilmaisupainotteisiin harrastuksiini ja innostuin taas paritanssitreeneistä.

    Kesälomareissulla vein entiselle lukioaikaiselle naapurinpojalle äitini sukuseuran julkaiseman evakkokirjan. Hänen isänsä ja minun äitini olivat saman paikkakunnan Karjala-evakkoja. Mies esitteli minulle kirkonkylän uusia rakennuksia kuin turistille konsanaan. Vahvatukkaisesta nuorukaisesta oli tullut kaljupää 62 vuotias, mutta kävely oli yhtä notkeaa kuin nuorena aiturina. Joku sähköisku lävisti meidät molemmat. Välimatkasta, yli 300 km, huolimatta olemme siitä asti tapailleet ja yhteiselo on välitöntä, mutkatonta ja luontevaa.

    Mies tuli elämääni puskan takaa, yllättäen, odottamatta. Tarvitsin ne seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta tarvitsin eheytyäkseni ja ollakseni se, mikä nyt olen. Yhdestäkään harrastuksestani en ole tinkinyt miehen vuoksi, ainakaan vielä. Mutta olen ns.neljäsosaeläkeläinen ja nelipäiväinen työviikko ja joka toinen viikko toteutuvat pidennetyt viikonloput mahdollistavat tapaamiset. Siihen kun jään lomalle ja eläkkeelle on 2 vuotta ja 5 kk. Se kuluu kypsillä kymmenillä nopeasti!

    Summa summarum. Asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen,. Niin uskon. Yksinkin on hyvä olla. Elämän jatkumisen edellytys ei ole parisuhde, mutta se on hyvä lisä. Olen sanonut ja kirjoittanut myös, että olen onnellinen, kun saan elää uudelleen saman tunteen kuin 33 vuotta sitten ja nautin tästä kesti se lyhyemmän aikaa tai loppuelämäni. Mutta mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Sen tiedän, kun olen saattanut elämänkumppanini hautaan. Siksi.en suunnittele elämääni – ainakaan kovin pitkälle!

    Kun puolisoni oli kuollut, kirjoitin näin. ”Kun olen kokenut sekä syntymän ihmeen että nähnyt sen armon, jonka viimeinen henkäys laskee poisnukkuvan kasvoille, olen kokenut sekä alun että lopun. Loppupeleissä millään muulla ei ole väliä,paitsi rakkaudella”.

    Rakkaus muodossa tai toisessa on kaiken A ja O. Uskothan rakkauteen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *