Yhdistyksen jäsenmaksuun pieni korotus vuoden 2019 alusta

Toukokuussa 2018 pidetyssä jäsenkokouksessa Tampereella päätettiin korottaa jäsenmaksua kahdella eurolla vuoden 2019 alusta. Uusi jäsenmaksu on 20 €/vuosi. Jäsenmaksun pieneen korotukseen päädyttiin yleisen hintatason nousun vuoksi (esim. postimaksut ja tapahtumien järjestämisistä johtuvat kulut). Uudet jäsenmaksut lähtevät ensi viikolla painetun jäsenlehden mukana postitse kaikille jäsenillemme. Kiitos, että tuet jäsenyydelläsi yhdistyksen toimintaa!

Leskien vertaistukiviikonloppu 1.-3.2.2019 Kaisankoti, Espoo

Suomen nuoret lesket ry järjestää Leskien vertaistukiviikonlopun Hyvinvointikartano Kaisankodissa, Espoossa 1.-3.2.2019. Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään noin puoli vuotta. Viikonlopun ohjaajina toimivat yhdistyksen työntekijät Sirpa ja […]

Puhelintukihenkilökoulutus 16.2.2019 Helsinki

Suomen nuoret lesket ry järjestää puhelintukihenkilökoulutuksen yhteistyössä surujärjestöjen(Surunauha ry ja Huoma ry) kanssa lauantaina 16.2.2019 Naisasialiitto Unioni ry:n tiloissa, os. Bulevardi 11 A, 00120 Helsinki. Koulutus järjestetään klo 11-18. Koulutuksen  tavoitteena on tarjota tietoa ja valmiuksia toimia vapaaehtoisena yhdistyksen puhelintukihenkilönä. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet, eikä se vielä velvoita vapaaehtoisena puhelintukihenkilönä toimimiseen. Koulutukseen osallistuttaessa […]

Lasten sururyhmä tammikuussa 2019 Helsingissä

Suomen Mielenterveysseura ja Suomen nuoret lesket ry järjestävät yhteistyössä lasten sururyhmän alakouluikäisille lapsille. Ryhmä toteutetaan kahtena lauantaipäivänä 12.1. ja 19.1.2019 klo 10–16 Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen tiloissa Pasilassa, osoitteessa: Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki. Vertaistukiryhmässä lapsi saa tavata ikätovereitaan, joilta on kuollut toinen vanhempi. Ohjaajat luotsaavat käsittelemään suruun ja vanhemman kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Ryhmän […]

Haastateltavaa etsitään radiojuttuun

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYTÖÄ: Haastateltavaa etsitään radiojuttuun   ”Olen toimittaja Varpu Mäntymäki Yle Kuopiosta. Etsin haastateltavaa Pohjois-Savon alueelta radiojuttuun ensi lauantaille 3.11.2018.   Pyhäinpäivänä muistamme rakkaitamme, menetys ja suru on aina raskas kantaa. Miten olet selvinnyt, mistä olet saanut voimaa ja miten olet selvinnyt arjesta? Juttu antaisi tukea monella.   Lauantailähetys kuuluu koko Itä-Suomessa, mukana ovat Pohjois-Savon, […]

Haastattelupyyntö: HS etsii kahta toisensa löytänyttä leskeä

VÄLITÄMME HAASTATTELUPYYNTÖÄ: ”Hei! Olen toimittaja Raisa Mattila. Etsin Helsingin Sanomien juttuun kahta toisensa löytänyttä leskeä eli  pariskuntaa, jossa molemmilla olisi kokemusta puolison menettämisestä aiemmin. Uusi onni on nyt löytynyt toisen saman kokeneen kanssa, mihin teemaan juttu keskittyy. Haastateltavat ovat jutussa nimillään ja kuvallaan. Otathan yhteyttä pikaisesti: Raisa, [email protected], p. 0408292633.”

Dokumenttiin etsitään leskeä

EDIT:  PÄÄHENKILÖ LÖYTYNYT, LÄMMIN KIITOS KAIKILLE YHTEYDENOTOISTA! Suuret kiitokset avusta, Sanna Ottola _________________________________________________________ VÄLITÄMME PYYNTÖÄ: Päähenkilöksi dokumenttielokuvaan? Oletko joutunut pohtimaan suruajan merkitystä? Tulivatko kuolinpesän velvollisuudet yllätyksenä? Jäikö surulle todellisuudessa aikaa hoidettavien asioiden keskellä? Opiskelen toista vuotta Metropolian ammattikorkeakoulussa mediatuotantoa ja etsin syksyn dokumenttiprojektiin päähenkilöä. Dokumenttini aiheena on suruaika, josta haluan tuoda esiin harvoin esillä olevan […]

Oletko käyttänyt maistraatin verkkopalvelua? Haluatko kertoa kokemuksiasi?

Välitämme pyyntöä: Maistraatti kehittää verkkopalveluaan ja haluaa syventää ymmärrystään siitä, millaisena asiakkaat ovat kokeneet holhoustoimen verkkopalvelun käytön (https://asiointi.maistraatti.fi/) ja millainen verkkopalvelu vastaisi tulevaisuudessa nykyistä paremmin käyttäjien tarpeita. Kuuntelemme 24.9. 2018 – 5.10.2018 välisenä aikana palvelunkäyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä. Arvostaisimme paljon, mikäli voisimme kuunnella myös Sinua. Toteutustapana ovat vapaamuotoiset, n. 20 minuuttia kestävät keskustelut (puhelimessa tai kasvotusten). Keskusteluihin Sinun ei tarvitse […]

UUTTA! Nuorille (15-20-vuotiaat) vertaistukiryhmä Tukinetissä

Suomen nuoret lesket ry järjestää 15-20-vuotiaille vanhempansa menettäneille nuorille nettipohjaisen vertaistukiryhmän, johon kukin voi osallistua itselleen sopivina hetkinä. Ryhmä toimii marraskuun 2018 ajan ja se on suljettu. Ohjaaja, sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen virittelee keskusteluaiheisiin, ja osallistujat voivat yhtä lailla itse käynnistää ajatustenvaihtoa kiinnostavista teemoista. Keskustelu tapahtuu kirjoittamalla omalla nimimerkillä. Lisätietoja ryhmästä saa Katilta (041-432 9898 / [email protected]). Hakijoiden […]

Imatralla alkaa nuorten leskien vertaistukiryhmä

Imatran seurakunta järjestää vertaistukiryhmän työikäisille leskille yhteistyössä Suomen nuoret lesket ry:n kanssa. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin kahden tunnin ajan. Ryhmää ohjaa ensimmäisen tunnin seurakunnan työntekijä Pirjo Tiippana (lisätietoja: [email protected] / 0407662955) ja toisen tunnin ohjaajana toimii Suomen nuoret lesket ry:n vapaaehtoinen. Pirjon johdolla käydään ryhmässä läpi Mielenpuu-materiaalia, joka sisältää mm.seuraavia teemoja: Minä ja perheeni, kriisit […]