Haku auki: Leskien vertaistukiviikonloppu 7.-9.2.2025
Haku helmikuussa järjestettävään leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 7.-9.2.2025 Kylpylä – Hotelli Vesileppiksessä, Leppävirroilla. Viikonloppuun kuuluu myös ennen viikonloppua järjestettävä Zoom-etätapaaminen 4.2.2025 klo 18-20. KENELLE? Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta. SISÄLTÖ Leskien vertaistukiviikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita sekä […]
Blogi: Kuka kuuntelee, kohtaa, kannattelee ja ymmärtää?
Jokainen meistä kaipaa ymmärretyksi ja kuulluksi tulemista, myötätuntoisia katseita ja hyväksyntää. Kohtaamisia, joissa kohdataan ja tullaan kohdatuiksi. Tunnetta, että ei olla yksin. Silloin kun on vaikeaa, maailma on romahtanut ja kaikki ympäriltä sortunut, tarvitaan lohtua ja turvaa. Tarvitaan uskoa siihen, että vielä joku päivä voi olla helpompaa ja elämä voi tuntua edes hieman kevyemmältä. ”Vain […]
Tapahtuma: Vertaisten päivä 14.12. Joensuussa
Järjestämme lauantaina 14.12.2024, kello 10 alkaen leskille ja leskiperheille suunnatun Vertaisten päivän Utran saarten ulkoilualueella, Joensuussa (Utrantie 88, 80170 Joensuu). Päivässä on mahdollisuus tavata muita leskiä sekä vanhemman menetyksen kokeneita perheitä mukavan tekemisen parissa. Mukaan ovat tervetulleita niin lapsettomat kuin perheellisetkin lesket, niin Joensuusta kuin kauempaakin <3 Sisältö Tapaamme Utran saarten parkkialueella (Utrantie 88) kello […]
Blogi: Paluu lähtöruutuun
Kirjoittelen tätä tekstiä Kuusamossa vuokramökin sohvalla. Olen täällä kahdestaan kaksivuotiaan tyttäreni kanssa. Osallistumme Surunauha ry:n vertaisvaellukselle Pienelle Karhunkierrokselle Oulangan kansallispuistossa. Vaellus on yksipäiväinen, mutta me olemme reissussa viisi yötä. Kymmenen vuotta sitten vietimme juhannusta tästä muutaman kilometrin päässä mieheni ja hänen kavereidensa kanssa. Vasta täällä paikan päällä mietin, että missähän silloin 10 vuotta sitten oli […]
Haku auki: Verkkovertaisryhmä leskille loka-joulukuussa 2024

Järjestämme loka-joulukuussa 2024 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat ovat joka kerralla samoja, ryhmän käynnistyttyä mukaan ei oteta uusia osallistujia. Verkkovertaisryhmään osallistuminen tapahtuu Zoom-videoyhteyden kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. OSALLISTUMINEN Ryhmä kokoontuu etänä Zoomissa. Osallistumiseen tarvitset tietokoneen, tabletin tai puhelimen, rauhallisen tilan ja nettiyhteyden. […]
Tapahtuma: Hyvinvointipäivä leskille 16.11.2024, Jyväskylä
HUOM! Hyvinvointipäivän osallistujamäärä on täynnä ja ilmoittautuminen sulkeutunut. Voit kuitenkin halutessasi ilmoittautua peruutuspaikalle sähköpostitse ([email protected]) ja olemme sinuun yhteydessä mikäli paikkoja vapautuu. Lämpimästi tervetuloa leskille suunnattuun Hyvinvointipäivään, joka järjestetään lauantaina 16.11.2024 Hotelli Versossa, Jyväskylässä (Kauppakatu 35, 40100 Jyväskylä. Kenelle? Hyvinvointipäivään voivat osallistua kaikki työikäiset lesket. Hyvinvointipäivässä keskitytään nimensä mukaisesti mielen ja kehon hyvinvointiin. Hyvinvointipäivä sopiikin hyvin […]
Haku auki: Verkkovertaisryhmä leskille syys-lokakuussa 2024
Järjestämme syys-lokakuussa 2024 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat ovat joka kerralla samoja, ryhmän käynnistyttyä mukaan ei oteta uusia osallistujia. Verkkovertaisryhmään osallistuminen tapahtuu Zoom-videoyhteyden kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. OSALLISTUMINEN Ryhmä kokoontuu etänä Zoomissa. Osallistumiseen tarvitset tietokoneen, tabletin tai puhelimen, rauhallisen tilan ja […]
Blogi: Yhdistys = Ihmiset
Lämmin, aktiivinen, tarpeellinen, toivoa luova.. muun muassa tällaisin adjektiivein yhdistystä kuvailtiin leskien toimesta viime vuoden lopussa järjestetyssä jäsenkyselyssä. Näitä adjektiiveja lukiessa tuli lämmin tunne ja valtava ylpeys siitä, että saa olla osana jotain näin merkittävää. Näissä tunnelmissa onkin mukava aloittaa jälleen uusi vuosi, mikä sattuu muuten olemaan Nuoret Lesket ry:n 15. toimintavuosi, huikeaa! Paljon on […]
Vapaaehtoiseksi? -webinaari 16.3.
Mietitkö, millaista vapaaehtoistoimintaa yhdistyksemme tarjoaa? Kiinnostaisiko sinua toimia Nuoret Lesket ry:n vapaaehtoisena ja olla avuksi muille kumppaninsa menettäneille? Tule kuuntelemaan Vapaaehtoiseksi -webinaaria 16.3. klo 17.30-18.30. Webinaarissa saat tietoa yhdistyksen tarjoamista vapaaehtoistehtävistä sekä siitä, miten sinä voit päästä mukaan toimintaan. Webinaari toteutetaan Zoomin kautta, joten voit osallistua vaikkapa kotisohvalta käsin. ILMOITTAUTUMINENIlmoittautuminen tapahtuu alla olevan lomaakkeen kautta. Ilmoittautua voi aina 16.3. […]
Blogi: Vertaistuen voima on ihmeellinen
Vertainen – joku joka on kokenut saman kuin sinä ja ymmärtää sinua juuri sen vuoksi. Vertaisen tunnusmerkkejä ovat kuuntelevat korvat, avoin sydän ja kädet, jotka ovat tarvittaessa valmiit halaamaan. Hänellä voi olla hallussaan tietoa ja kokemuksia, jotka ovat muille arvottomia, mutta juuri sinulle kultaakin kalliimpia. Täällä Nuoret Lesket ry:ssä on tarjolla vertaistukea työikäisille leskille useissa […]