Haku auki: Elämästä kiinni -verkkoryhmä pidempään leskenä olleille loka-joulukuussa 2026
Nuoret Lesket ry järjestää loka-joulukuussa 2026 Elämästä kiinni -terapeuttisen verkkovertaisryhmän. Ryhmä on suunnattu työikäisille leskille, joilla on kulunut menetyksestä vähintään kaksi vuotta. Ryhmässä etsitään mahdollisuuksia ja voimavaroja, joita hyödyntäen osallistuja voi saada täysipainoisesta ja hyvästä elämästä kiinni. Kenelle? Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on kulunut leskeytymisestä vähintään kaksi vuotta. Ryhmään osallistujan on hyvä tunnistaa olevansa elämänkohdassa, jossa […]
Nuoret Lesket ry:n Vapaaehtoisen käsikirja on julkaistu!
Vapaaehtoiset vertaiset ovat Nuoret Lesket ry:n toiminnan sydän. He mahdollistavat vertaistuen toteutumisen ympäri Suomen ja ovat korvaamaton osa yhteisöämme. Jotta vapaaehtoistoiminta olisi mahdollisimman sujuvaa ja yhdenmukaista, olemme laatineet Vapaaehtoisen käsikirjan kaikkien nykyisten ja tulevien vapaaehtoistemme tueksi. Käsikirjaan on koottu vapaaehtoistoiminnan keskeiset periaatteet, käytännöt ja ohjeet. Sen tavoitteena on tukea vapaaehtoisia heidän tehtävässään sekä vahvistaa yhteistä […]
Tapahtuma: Hyvinvointipäivä leskille 21.11.2026, Oulu
Hyvinvointipäivä leskille järjestetään 21.11.2026 Oulussa, Laplands Hotelsissa (Kirkkokatu 3, 90100 Oulu) teemalla Valoa identiteettiin, kehollisuuteen ja tulevaisuuteen. Tule pysähtymään hetkeksi oman hyvinvointisi äärelle ja nauttimaan samalla hyvästä ruuasta ja vertaisten seurasta <3 Kenelle? Hyvinvointipäivään voivat osallistua kaikki työikäiset lesket. Hyvinvointipäivässä keskitytään nimensä mukaisesti mielen ja kehon hyvinvointiin. Hyvinvointipäivä sopiikin hyvin kaikille leskille, niin hiljattain leskeksi jääneille […]
Tule vapaaehtoiseksi: Vertaistukijakoulutus 10.10.2026
Tervetuloa mukaan Nuoret Lesket ry:n vertaistukijakoulutukseen lauantaina 10.10.2026 Scandic Tampere City -hotellissa (Hämeenkatu 1, 33100 Tampere) Maksuton koulutus antaa sinulle valmiudet toimia Nuoret Lesket ry:n vapaaehtoisena vertaistukijana erilaisissa tehtävissä. Kenelle? Kolutus on tarkoitettu työikäisille leskille, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vapaaehtoisena vertaistukijana muille kumppanin menetyksen kokeneille. Koulutukseen osallistuttaessa omasta menetyksestä olisi hyvä olla kulunut vähintään noin […]
Haku auki: Verkkoryhmä leskille huhti-toukokuussa 2026
Järjestämme huhti-toukokuussa 2026 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat ovat joka kerralla samoja, ryhmän käynnistyttyä mukaan ei oteta uusia osallistujia. Verkkovertaisryhmään osallistuminen tapahtuu Zoom-videoyhteyden kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. Sisältö Ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Voit osallistua omalla tavallasi, puhua ja jakaa asioita sen verran […]
Nuorten Leskien oma Discord on avautunut!
Nuoret Lesket ry on avannut oman Discord-palvelimen, joka tarjoaa uuden, matalan kynnyksen tavan kohdata muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia. Discordissa voit keskustella ja jakaa kokemuksia täysin anonyymisti – juuri silloin kun sinulle sopii. Discord on yhteisöllinen ja aina auki oleva chat-alusta, jossa keskustelu on mahdollista vuorokauden ympäri. Tavoitteenamme on luoda ymmärtävä ja lämmin tila, jossa jokainen […]
Tapahtuma: Hyvivointipäivä leskille 14.3.2026, Helsinki
Hyvinvointipäivä leskille järjestetään lauantaina 14.3.2026 Helsingissä, Hotel Arthurissa (Vuorikatu 19, 00100 Helsinki). Tapahtumassa saat mahdollisuuden pysähtyä oman hyvinvointisi äärelle. Päivän ohjelmassa on vertaistukea sekä luovaa taidetyöskentelyä, jotka auttavat sanoittamaan kokemuksia ja löytämään uusia näkökulmia arkeen. Samalla pääset nauttimaan hyvästä ruuasta ja vertaisten seurasta <3 Kenelle? Hyvinvointipäivään voivat osallistua kaikki työikäiset lesket. Hyvinvointipäivässä keskitytään nimensä mukaisesti […]
Haku auki: Leskien vertaistukiviikonloppu 6.-8.2.2026
Haku helmikuussa järjestettävään leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 6.-8.2.2026 Leppävirroilla Kylpylä-Hotelli Vesileppiksessä. Viikonloppuun kuuluu myös ennen viikonloppua järjestettävä Zoom-etätapaaminen, joka järjestetään tiistai 3.2. klo 18-20. KENELLE? Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeksi jääneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta. SISÄLTÖ Leskien vertaistukiviikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen […]
Tapahtuma: Hyvinvointipäivä leskille 15.11.2025, Tampere
Hyvinvointipäivä leskille järjestetään lauantaina 15.11.2025 Tampereella, Lapland Hotelsissa (Yliopistonkatu 44, 33100 Tampere). Tule mukaan tutkailemaan lempeästi oman kehon ja mielen yhteyttä. Samalla pääset nauttimaan hyvästä ruuasta ja vertaisten seurasta <3 Kenelle? Hyvinvointipäivään voivat osallistua kaikki työikäiset lesket. Hyvinvointipäivässä keskitytään nimensä mukaisesti mielen ja kehon hyvinvointiin. Hyvinvointipäivä sopiikin hyvin kaikille leskille, niin hiljattain leskeksi jääneille kuin […]
Haku auki: Verkkovertaisryhmä leskille loka-marraskuussa 2025
Järjestämme loka-marraskuussa 2025 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat ovat joka kerralla samoja, ryhmän käynnistyttyä mukaan ei oteta uusia osallistujia. Verkkovertaisryhmään osallistuminen tapahtuu Zoom-videoyhteyden kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. Sisältö Ryhmässä pääset jakamaan ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Voit osallistua omalla tavallasi, puhua ja jakaa asioita sen […]