3.6.2022. Tänään on itkettänyt. Kyse ei ole pelkästään surusta, vaan myös liikutuksesta. Niin hyvin vaimoni Niina hoiti asiat kuolinvuoteellaan. Eilen huomasin, että minullahan leffasarjalippu vanhenee tänään. No piti lähteä sitten uutta Top Gunia katsomaan ex tempore. Jos olisin katsonut tämän leffan 2 kuukautta sitten, niin näkökulma olisi ollut aivan erilainen – nyt se oli tuoreen lesken näkökulma. Leffa alkaa nostalgisesti 80-luvun tunnarin soidessa taustalla. Muistuu mieleen oma lapsuus 80-luvulla. Oli se elämä silloin niin yksinkertaista ja helppoa.
Elokuvan edetessä tulee heti mukaan tuttuja kuvioita, syöpää, hautajaisia ja kuolinvuoteen puheita. Tässä Tomppa (Maverick) sai huonot ohjeet Roosterin äidin kuolinvuoteella – älä päästä poikaa hävittäjän puikkoihin, ettei hänkin kuole. Roosterin isä Goose kuoli siinä alkuperäisessä Top Gunissa. No tässähän kävi sitten niin, että Maverick oli semmoisessa asemassa, että hidasti tahallaan pojan uraa neljä vuotta. Tämä on väärin, elämää ei saa alkaa pelkäämään. Syöpään kuoleva Iceman taas ihan kuolemaansa asti auttaa tärkeässä tehtävässä, sekä myös Maverickia ja Roosteria korjaamaan tulehtuneet välinsä. Hyvä leffa ja eka kertaa vaimoni kuoleman jälkeen pystyin keskittymään johonkin fiktiiviseen tarinaan. Elokuva yllätti monella tasolla ja on jäänyt mieleen tärkeimpänä elokuvakokemuksena tänä vuonna.
Itse sain vaimoltani todella hyvät elämänohjeet viimeisinä päivinä. Hän oli oman kohtalonsa hyväksynyt ja toivoi perheelleen onnellista tulevaisuutta ja oli sanoissaan selkeä. Itselläni oli vaikeuksia vastaanottaa näitä ohjeita, koska en ollut kuolemaa hyväksynyt, mutta jälkeenpäin ymmärrän, että nämä asiat lausuttuna lyhentävät merkittävästi minun tuskaa ja koko perheen suruaikaa. Olisihan meillä toki paljon vielä puhuttavaa ollut, mutta kuolema tuli niin äkkiä. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että en tietenkään olisi voinut sanoa, mitä ajattelin viikko pari myöhemmin. Minähän se itkin kuolinvuoteella, että miten me lasten kanssa pärjäämme. En tietenkään silloin osannut kertoa, että kyllä pärjäämme, koska en sitä tiennyt ennen kuolemaa. Tässä on paradoksi – kuoleman piti tulla ensin.
Millaisia asioita teillä on käyty läpi kuolinvuoteella? Entä onko jotain jäänyt sanomatta, mitä olisitte vielä halunneet sanoa?
Antti Savolainen
Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].
Yksi vastaus
Sama kokemus siitä kuinka vaimo vielä kuolinvuoteella järjesti asioita Suurimpana niistä oma saattohoitopaikka. Itse hän ei sitten saattohoidon alkaessa tuota muistanut vaan kiitteli mua siitä vuolaasti. Tuo myöskin kuinka hän hyväksyi kuoleman tyynesti ja rauhotteli meitä muita on jäänyt mieleen.
Itsellä ensimmäinen elokuva oli Suo villi laulu… normaalisti pitäisin sitä 2melodramaattisena p#skana”, mutta nyt itkin alusta loppuun. ”Jostain syystä” loppu missä rakkastunut pari vanheni yhdessä ja eli onnellisesti elämänsä lopuun asti oli erityisen itkettävää