Haku auki: Leskien vertaistukiviikonloppu 27.-29.8.

Ilmoittautuminen elokuussa järjestettävään leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 27.-29.8.2021, Kylpylähotelli Peurungassa (Peurungantie 85, 41340 Laukaa).

KENELLE?
Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta. Etusijalla valinnoissa ovat he, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Nuoret Lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin.

SISÄLTÖ
Leskien vertais­tuki­viikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita sekä etsimme yhdessä keinoja, jotka auttavat arjessa eteenpäin.

”Etukäteen ajattelin, että viikonloppu olisi henkisesti paljon raskaampi. Yllätyksenä tulikin se, että vertaistuki ja osaavat ohjaajat tekivätkin prosessoinnista niin helppoa ja luontevaa.”

”Sisältö oli erittäin hyvä ja aiheet tähän elämänvaiheeseen sopivia. Sain paljon vastauksia ja tukea omille ajatuksille ja pohdinnoille.”

Viikonloppu alkaa perjantaina päivällisellä klo 17 ja päättyy lounaaseen sunnuntaina noin klo 12. Viikonloppuun osallistuminen edellyttää kokoaikaista läsnäoloa. Viikonloppuun valituille lähetetään erikseen tarkempi ohjelma.

HINTA
Viikonloppuun osallistuvilta peritään omavastuuosuus, joka on:

Nuoret lesket ry jäseniltä: 125€
ei -jäseniltä: 140€.

Omavastuuosuus sisältää majoittumisen (2yötä/1hh) ja täysihoidon. Matkakulut jokainen kustantaa itse.

HAE MUKAAN:
https://q.surveypal.com/2021-haku-leskienviikonloppu-elokuu/0

Hakemuksen tulee olla perillä 1.8.2021. Saat sähköpostitse tiedon valinnasta viikolla 31.

Scroll Up