Suomen nuoret lesket ry:n tapahtumat ja vertaisryhmät peruttu toistaiseksi

Tiedote 25.3.2020

Koska koronatilanne on edelleen vaikeutunut ja viranomaisten ohjeet päivittyneet, yhdistyksen tapahtumien ja ryhmien peruuntuminen jatkuu myös huhtikuun jälkeen. (tiedote 13.3.).

Tapahtumat ja vertaisryhmätapaamiset on peruttu toistaiseksi, ainakin toukokuun loppuun. Toiminnan uudelleen käynnistymisestä tiedotetaan erikseen.

Tapahtumissa, joihin on ollut ilmoittautuminen, peruuntumisesta ilmoitetaan osallistujille myös sähköpostitse. Maksetut omavastuuosuudet palautetaan.

Vertaisryhmien ohjaajat ilmoittavat ryhmätapaamisen peruuttamisesta mahdollisuuksien mukaan ryhmäläisille.

Vertaistukea on saatavilla verkossa www.leskienkesken.fi verkkoyhteisössä ja videopuhelun kautta kokoontuvia vertaisryhmiä ollaan käynnistämässä. Yhdistyksen kautta voi saada myös puhelintukihenkilön. 

Lisätietoa: [email protected]

Ystävällisin terveisin,

Suomen nuoret lesket ry:n toimiston väki ja hallitus