Suomen nuoret lesket ry 10v -blogisarja: Lesken tarina

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme nyt kuukausittain ilmestyvän blogisarjan. Blogisarjassa esitellään yhdistystä, sen toimintaa ja siinä mukana olevia ihmisiä aina alkutaipaleelta nykypäivään. Tämän kertaisessa kirjoituksessa leskeksi jäänyt Riikka kertoo kokemuksiaan leskien vertaistukiviikonlopusta ja sieltä alkaneesta ystävyydestä.

teksti ja kuva: Riikka

Puhelin soi. Leskiystäväni soittaa. Tänään on taas vaikeampi päivä, ajatukset ovat pyörineet edesmenneessä puolisossa. Miksi hänen piti kuolla, miksi minä olen vielä täällä? Kaikki muistuttaa hänestä, onko se hyvä vai huono asia? Kuulen, kuinka ääni sortuu, tulee hiljaista. Mutta minä ymmärrän, ja hän tietää sen.

Soitan ystävälleni. Olen uuden tilanteen edessä, olen tavannut jonkun. Uskallanko ihastua, ehkä jopa rakastua? Onko hän yhtä hyvä mies kuin edesmennyt puolisoni? Huokaisen ja hiljenen. Mutta tiedän, että ystäväni ymmärtää.

Olemme kulkeneet ystäväni kanssa samaa polkua jo kohta kahden vuoden ajan. Reittimme eivät ole olleet täsmälleen samat, mutta tunnistamme silti toistemme tien varrelle osuneet mutkat ja kuopat: tuossa kohtaa minustakin tuntui juuri tuolta.

Minusta tuli leski reilut kaksi vuotta sitten, ystävästäni pari kuukautta myöhemmin. Tapasimme Nuorten Leskien vertaistukiviikonlopussa Valkeakoskella elo-syyskuun vaihteessa. Meitä oli 13 puolisonsa menettänyttä, läheltä ja kaukaa. Kerroimme kukin tarinamme, ja itkimme – omaa suruamme ja toisten. Mutta me myös nauroimme. En muista, milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon. Nauroimme elämän absurdiudelle, pienille ja isoille asioille ja varmaan myös sille, että kaikesta huolimatta huomasimme osaavamme edelleen nauraa.

Ystävykset Riikka ja Kari keväisissä Kivijärven tunnelmissa toukokuussa 2019


Tuosta viikonlopusta tuli käänteentekevä omassa toipumisprosessissani. Tutustuin ihmisiin, jotka tulivat lähelle, suoraan sydämeen, ja tiedän, että he pysyvät siellä aina, riippumatta siitä, kuinka usein tapaamme. Olen usein miettinyt, miten nurinkurista on, etten olisi tavannut näitä ihmisiä, jos puolisoni ei olisi kuollut.

Viikonlopun vetäjät, Sari ja Sirpa avasivat leskeyden jättäneen mustan möykyn, antoivat sille sanat ja selityksen ja tienviittoja siihen, miten jatkaa tästä eteenpäin. Yhtäkkiä kaikki kummalliset ajatukset ja tunteet saivat selityksen, ymmärsin itseäni paremmin. Sain työkalut elämäni jälleenrakentamiseen.

Ajattelen, etten millään olisi selvinnyt menetyksestäni ilman Nuorten Leskien tukea. Haluan laittaa hyvän kiertämään, ja tähtäimessä on olla tukihenkilönä toisille leskille.

Ja elämä jatkuu. Viime viikonloppuna tapasimme leskiystäväni ja uusien puolisoidemme kanssa ensimmäistä kertaa. Vietimme nelistään aurinkoisen kesäpäivän saaressa, nautimme elämästä. Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Kiitos Kari. Kiitos Jaana ja Tuovi, Sari ja Sirpa. Kiitos Minna, Sari, Anu, Maarit ja kaikki Valkeakosken vertaistukiviikonloppuun kesällä 2017 osallistuneet! Ilman teitä en olisi tässä, ilman teitä en olisi se, joka olen tänään <3

Terveisin,
Riikka

Aikaisemmin ilmestyneet 10v. -juhlavuoden blogit:

Leskitoiminnan alku

Suomen nuoret lesket ry:n alkutaival

Mietteitä yhdistyksen työntekijän näkökulmasta

Vapaaehtoisena yhdistyksessä

Hallituksen puheenjohtajan terveiset