Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu 23.-25.9.2016 Ilkko Kangasala

Suomen nuoret lesket ry:n järjestää leskiperheiden vertaistukiviikonlopun Kangasalla Ilkon kurssikeskuksessa 23.-25.9.2016.Vertaistukiviikonloppu toteutetaan yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran kanssa. Viikonloppu on suunnattu niille leskiperheille, jotka eivät aiemmin ole perheenä osallistuneet Suomen Mielenterveysseuran tai Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuun / perhekurssille.

Viikonlopun tavoitteena on tarjota leskiperheille vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Lapsilla ja nuorilla on yhtä aikaa aikuisten ryhmän kanssa kokoontuvat, omat ammatillisesti ohjatut ja ikätason mukaan jaetut ryhmät, joissa käsitellään vanhemman menetystä, voimavaroja ja selviytymiskeinoja luovin ja toiminnallisin menetelmin. Vertaistukiviikonloppuun osallistuttaessa tulee vanhemmman kuolemasta olla kulunut noin puoli vuotta.Viikonlopussa aikuisten ryhmää ohjaavat Suomen nuoret lesket ry:n työntekijät Sirpa Mynttinen ja Sari Rappi-Lindholm.

Hakemuksen tulee olla perillä 14.8.2016 mennessä. Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse hakuajan päätyttyä.Lisäksi viikonloppuun valituille ilmoitetaan tarkempi ohjelma, aikataulu ja ajo-ohjeet.Viikonloppuun valittuihin otetaan yhteyttä myös lasten asioihin liittyen erikseen.

Viikonlopun omavastuuosuus on 110 €, joka peritään vain aikuiselta. Lastenkuluihin olemme saaneet avustusta Ragnar Ekbergin säätiöltä. Matkakulut jokainen kustantaa itse.

Hakuaika päättynyt. Tieto valinnoista toimitetaan hakijoille vkolla 33.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.