Osallistu tutkimukseen leskeyden vaikutuksista perhearkeen ja hyvinvointiin
Kirjoitelmapyyntö leskiäideille Oletko menettänyt puolisosi ja sinulla on vielä yksi tai useampi kotona asuva lapsi? Millaisia muutoksia leskeys on tuonut
Kirjoitelmapyyntö leskiäideille Oletko menettänyt puolisosi ja sinulla on vielä yksi tai useampi kotona asuva lapsi? Millaisia muutoksia leskeys on tuonut
SURUNAUHA JÄRJESTÄÄ UUSIA VERTAISTUKIRYHMIÄ ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISILLE Kaikki alla olevat uudet Surunauhan ( www.surunauha.net ) ryhmät on tarkoitettu itsemurhan tehneiden
Vuoden 2015 Surukonferenssi järjestetään Tampereella 16.-17.4.2015. Konfrenssin teemana on Kuoleman ja surun kohtaaminen työssä. Ohjelmaan voit tutustua tarkemmin konferenssin nettisivuilla:
Jyväskylän seurakunta järjestää sururyhmän vanhempansa menettäneille n. 7-12 vuotiaille lapsille. Ryhmä kokoontuu Keltinmäen kirkolla kahdeksan kertaa torstai-iltaisin alkaen 12.2.2015. Ryhmässä
Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhaisaa joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen Toiv. Suomen nuoret lesket ry Toimisto on kiinni ja työntekijät lomalla19.12.2014-6.1.2015
Monimuotoiset-perheet verkostolla on yhteensä yli 1200 vapaaehtoista! Tiesitkö, että kymmenessä Monimuoiset perheet–verkostoon (www.monimuotoisetperheet.fi) kuuluvassa järjestössä ja niiden jäsenyhdistyksissä on mukana
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme evästeitä tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin. Tietosuojaseloste >