Blogi: Alba – kokemuksia vertaistukiviikonlopusta
Siis mihin olet menossa? Näin kyseli ystäväni, kun kerroin meneväni leskiviikonloppuun Jyväskylään. Omissakin korvissa sana tuntui ihan hirveältä ja mietin, että en vieläkään yhdistä tuota kauheaa sanaa itseeni. Tarkensin, että kyseessä on Nuorten Leskien järjestämä vertaistukiviikonloppu Jyväskylässä ja että olemme jo kerran tavanneet Zoomin välityksellä samalla viikolla. Pystyin kertomaan hänelle vain sen, että meitä olisi […]
Haku auki: Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu 20.-22.9.2024
Yhdessä suru on kevyempi kantaa <3 Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu järjestetään 20.-22.9.2024 Nuorisokeskus Marttisessa, Virroilla (Herrasentie 16, 34800 Virrat). Viikonlopun tavoitteena on tarjota leskiperheille vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. KENELLE?Viikonloppuun voivat hakea mukaan kaikki toisen vanhemman menetyksen kokeneet perheet. Vertaistukiviikonloppuun osallistuttaessa toisen vanhemman kuolemasta on hyvä olla kulunut vähintään puoli vuotta. Etusijalla valinnoissa ovat he, jotka eivät ole […]
Haku auki: Leskien vertaistukiviikonloppu 23.-25.8.2024
Haku elokuussa järjestettävään leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 23.-25.8. Hotelli Tallukassa, Vääksyssä (Tallukantie 1, 17200 Vääksy). Viikonloppuun kuuluu ennen viikonloppua järjestettävä etätapaaminen Zoomin kautta tiistaina 20.8. kello 18-20. KENELLE?Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta. SISÄLTÖLeskien vertaistukiviikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen aiheuttamia […]
Haku auki: Verkkovertaisryhmä leskille syys-lokakuussa 2024
Järjestämme syys-lokakuussa 2024 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat ovat joka kerralla samoja, ryhmän käynnistyttyä mukaan ei oteta uusia osallistujia. Verkkovertaisryhmään osallistuminen tapahtuu Zoom-videoyhteyden kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. OSALLISTUMINEN Ryhmä kokoontuu etänä Zoomissa. Osallistumiseen tarvitset tietokoneen, tabletin tai puhelimen, rauhallisen tilan ja […]
Haku auki: Vertaistukiryhmä vanhempansa menettäneille alakouluikäisille 31.8.-1.9.2024
Järjestämme 31.8.-1.9.2024 vertaistukiryhmän alakouluikäisille, joilta on kuollut vanhempi. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. Vertaistukiryhmä toteutetaan lähiryhmänä Helsingissä kahtena peräkkäisenä päivänä. Paikka: Viikin kirkon iltapäiväkerhon tila (Agronominkatu 5, 00790 Helsinki)Aika: 31.8.-1.9.2024 klo 10-16 molempina päivinä Sisältö: Vertaistukiryhmässä lapsi saa tavata ikätovereitaan, jotka ovat myös menettäneet vanhemman. Ohjaajat luotsaavat käsittelemään suruun ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä ikätasoisesti luovin ja leikinomaisin keinoin. Ryhmän teemoja […]
Blogi: Työhön paluu puolison kuoleman jälkeen
Meillä jokaisella on yksilöllinen ja omanlainen kokemus puolison kuolemasta ja leskeydymme erilaisissa elämäntilanteissa. Oma elämä ja arki jatkuu, vaikka välillä ehkä tahtoisikin luovuttaa. Osana arjen jatkumista moni meistä miettii, milloin palata töihin. Tämä blogikirjoitus on minun kokemukseni työhön paluusta ja työn merkityksestä elämäni suurimman kriisin kohdatessani. Oma kokemukseni työhön paluusta oli hyvä, joten tuntuu tärkeältä […]
Kokouskutsu: Nuoret Lesket ry:n jäsenkokous 25.5.2024
Nuoret Lesket ry:n vuosittainen jäsenkokous pidetään lauantaina 25.5.2024 Winkkuvoimaa -nuorten leskien tapaamisen yhteydessä Tampereella, Scandic Hotel Rosendahlissa (Pyynikintie 13, 33230 Tampere) Kokoukseen ovat lämpimästi tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet! Kokoukseen on myös etäosallistumismahdollisuus. Jäsenkokoukseen voi osallistua, vaikka ei osallistuisi itse Winkkuvoimaa -tapaamiseen. Kokoukseen osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista, paitsi jos osallistut etänä (etäosallistumisohjeet alla olevan kokouskutsun yhteydessä.) […]
Vertaisviikonloppu läheisen menettäneille nuorille Tampereella 25.-27.10.2024
Kenet sä menetit? Hae mukaan! Viikonlopun aikana tutustutaan ja jutellaan isommalla porukalla pienemmissä ryhmissä ohjatusti, voidaan ulkoilla ja viettää aikaa yhdessä sekä toiminnallisemmin että rennommin jokainen itselleen sopivassa määrin. Oletko jäänyt yksin surusi ja menetyksesi kanssa? Olisiko sinulla nyt sopiva aika tarve pysähtyä, tulla kuulluksi, tavata muita samanikäisiä läheisen menettäneitä? Saat puhua vapaasti kaikista omista […]
Blogi: Kirje sinulle
En ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan, varmasti vuosiin. Nyt ajattelen sinua taas paljon, sillä kymmenen vuotta tulee täyteen siitä kun lähdit. Tämä kevään aurinko, jota olen aina rakastanut, niin kamalan kirkas, vie aina osan minusta niihin päiviin, kun olimme löytäneet sinut ja kaikki romahti lopullisesti. Silloin aurinko tuntui kuin pilkkaavan sitä mustuutta. Se oli räikeä […]
Tapahtuma: Leskien ja leskiperheiden päivä 8.6.2024, Jyväskylä
Järjestämme 8.6.2024, klo 12-16 leskille ja leskiperheille suunnatun vertaistuellisen päivän Haukanniemen luontopolulla, Jyväskylässä (Lyhdekatu 40740 Jyväskylä). Päivässä on mahdollisuus tavata muita leskiä sekä vanhemman menetyksen kokeneita perheitä mukavan tekemisen parissa. Mukaan ovat tervetulleita niin lapsettomat kuin perheellisetkin lesket, niin Jyväskylästä kuin kauempaakin <3 SISÄLTÖ Aloitamme yhteisen päivän viettämisen Lyhdekadun pysäköintialueen läheisyydessä olevan luontopolun lähtötaulun edestä klo […]