Nuoret Lesket ry edistää surevien tuen saamista myös yhteistyössä muiden Surujärjestöjen kanssa.
Neljää valtakunnallista vertaistukijärjestöä
Nuoret Lesket ry
Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Surunauha ry
Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry
kutsutaan yleisnimityksellä Surujärjestöt. Surujärjestöt järjestävät vertaistukitoimintaa ja muuta tukea läheisen äkillisen tai ennenaikaisen kuoleman kokeneille. Vuoden 2023 alussa Surujärjestöt määrittivät yhteiset tavoitteet, joiden toteuttaminen tukee kaikkia läheisensä kuolemaa surevia suomalaisia.
1. Kriisiapua on tarjottava kaikille läheisen kuoleman kokeneille
- Läheisen menettäneelle tulee tarjota kriisiapua asuinpaikasta, iästä ja suhteestaan vainajaan riippumatta koko perhe huomioiden.
- Läheisen kuoleman kokeneiden lasten ja nuorten tulee saada kriisiapua.
- Kriisiapua tulee tarjota aktiivisesti ja toistuvasti, sillä avun tarve voi ilmetä vasta päivien tai viikkojen viiveellä.
- Kriisiavusta on säädetty laissa, joten kriisiapua tarjoava taho tulee selvittää
ja ohjata läheiset kriisiavun piiriin.
2. Tuki sureville on varmistettava pitkäkestoisesti
- Läheisensä menettänyt tulee ohjata kriisiavun jälkeen jatkotuen pariin.
- Perustason palveluissa tulee tarjota keskustelutukea koko maassa.
- Jatkotuen tarve tulee arvioida ja tuen tulee perustua surevan tarpeeseen ilman diagnoosia.
- Psykoterapiaa tai muuta psykososiaalista tukea tulee saada viipymättä.
- Terapiatakuu takaisi riittävät perustason mielenterveyspalvelut myös läheisen
kuolemaa sureville. Siksi Surujärjestöt tukevat terapiatakuuta.
3. Surevien lasten ja nuorten on saatava tarvitsemansa tuki
- Läheisensä kuoleman kokeneen lapsen ja nuoren tukeminen on kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tehtävä.
- Lasten kanssa työskentelevien tietoutta lapsen ja nuoren surusta on lisättävä.
- Ammatillista tukea on oltava saatavilla matalalla kynnyksellä ja heti tarvittaessa esimerkiksi oppilashuollon ja perheneuvolan kautta.
- Erityistason palveluihin on päästävä tarvittaessa viipymättä.
- Nuorten tukea tulee olla tarjolla nuorten käyttämien kanavien kautta.
4. Kotipalvelun saatavuus surevalle perheelle on varmistettava
- Perheisiin, joissa surraan läheisen kuolemaa, on automaattisesti tarjottava konkreettista apua perheen arjen sujumiseen.
- Kotiapua on tarjottava akuutisti ja myös pidemmän ajan kuluttua menetyksestä.
- Palvelun tulee vastata perheiden tarpeita ja sen tulee olla riittävän pitkäkestoista.
- Myöntämisperusteiden ja toimintatapojen tulee olla yhdenvertaiset kaikilla hyvinvointialueilla.
5. Työelämässä on huomioitava läheisen kuolemaa surevat
- Työyhteisöissä tulee olla valmis toimintamalli kuolemantapausten varalle, joka sisältää toimintaohjeet menetyksen hetkelle, työntekijän poissaolon ajaksi, töihin paluuseen ja työssäkäynnin tukemiseen.
- Läheisen kuoleman jälkeen tulee olla oikeus riittävän pitkään tilapäiseen töistä poissaoloon ilman taloudellisen tilanteen vaarantumista.
- Töistä poissaolon tulee olla mahdollista ilman sairausdiagnoosia.
6. Vertaistukea tulee olla tarjolla sureville
- Surujärjestöjen resurssit tulee turvata järjestöjen riittävällä rahoituksella.
- Surujärjestöjen vertaistuki on sureville tärkeä ja vaikuttava tuen muoto.
- Surevia kohtaavien ammattilaisten tulee olla tietoisia vertaistuesta ja ohjata läheisensä menettäneet sen piiriin.
- Vertaistuki tulee mahdollistaa myös lapsille ja nuorille.
- Surujärjestöjen resurssit tulee turvata järjestöjen riittävällä rahoituksella
Kaikkien surevia kohtaavien ammattilaisten tulee huolehtia tuen jatkuvuudesta.