Yhdistyksen taivalta takana jo 15 vuotta!
Tänään, 20. syyskuuta, tulee kuluneeksi tasan 15 vuotta siitä, kun valtakunnallinen Suomen nuoret lesket ry perustettiin. Sittemmin yhdistyksen nimi on
Tänään, 20. syyskuuta, tulee kuluneeksi tasan 15 vuotta siitä, kun valtakunnallinen Suomen nuoret lesket ry perustettiin. Sittemmin yhdistyksen nimi on
Järjestämme joulukuussa 2024 MULLA ON IKÄVÄ -verkkovertaisryhmän n.15-21-vuotiaille, joilta on kuollut mihin tahansa kuolinsyyhyn läheinen, kuten perheenjäsen tai ystävä. Aiheena
Järjestämme loka-joulukuussa 2024 kuuden kerran pituisen verkkovertaisryhmän työikäisille leskille, joilla leskeytymisestä on aikaa korkeintaan kaksi vuotta. Ryhmä on suljettu eli osallistujat
HUOM! Hyvinvointipäivän osallistujamäärä on täynnä ja ilmoittautuminen sulkeutunut. Voit kuitenkin halutessasi ilmoittautua peruutuspaikalle sähköpostitse ([email protected]) ja olemme sinuun yhteydessä mikäli paikkoja
Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu yhden luokanopettajan ajatuksin. Pohdiskelen kirjoituksessani pienin pintaraapaisuin oppilaan surua ja sitä, minkälaisia ajatuksia kuolema ja suru itsessäni herättelevät opettajan sydämellä tunnettuna. Tärkeä, suuri aihe, oppilaan suru. Paljon mietteitä
Tule tapaamaan muita leskiä kerran kuussa järjestettäviin avoimiin verkkotapaamisiin Zoomissa! Tapaamisessa saat mahdollisuuden keskustella ja jakaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme evästeitä tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin. Tietosuojaseloste >