Nuoret Lesket kokoontuivat tällä kertaa Saimaan rannalle upeisiin loppukesäisiin, mutta hieman sateisiin maisemiin. Kimppakyydit oli sovittu jo etukäteen, sillä ryhmämme aktivoitui jo ennen viikonlopun tapaamista perustamaan WhatsApp -ryhmän, jossa alkuun kyyti asioista, ja myöhemmin iltariennoista viestiteltiin. WA ryhmä osoittautuikin erinomaiseksi tavaksi kommunikoida siitä, kuka ja ketkä missäkin menee, ja missä aktiviteetissa (tai baarissa..) illalla nähdään. Puhumattakaan kymmenistä kuvista, joita ryhmässä jaettiin.

Saavuttuamme kylpylään, tuntuikin siltä että tuntisimme toisemme jo jollakin tasolla, olimmehan jakaneet tarinamme jo aikaisemmin viikolla Zoom-tapaamisessa ja jakaneet tuntoja WA-ryhmässä. Tavatessamme kolmoskerroksen ”leskikäytävällä”, tunnisti pian ketkä ovat ”meidän” porukkaa. Lounaalla ”leskipöydässä” keskustelu oli luontevaa ja monilla oli ehkä tunne, että ollaan tunnettu jo pidempäänkin. Oli helppo puhua tuntemattoman kanssa, sillä kaikkia yhdisti sama kokemus. Kokemus puolisonsa menettämisestä.

Paitsi vertaisten seuraa, monille viikonloppu tarjosi myös kaivattua omaa aikaa, olla ihan itsekseen hotellin pehmeissä lakanoissa tai tulla valmiiseen pöytään syömään toisen laittamaa ruokaa. Kylpylän höyryävät altaat houkuttelivat myös monia meistä voimaannuttavan, mutta sateisen valokuvaussession jälkeen. Tosin kovinkaan rentouttavaa kylpyläkäyntiä eivät kaikki saaneet ihan toivomallaan tavalla kokea, junnujen jääkiekkojoukkueen iloitessa kylpylän poreista samanaikaisesti koko joukkueen energioin ja ilon kiljahduksin..

Paitsi vertaisuutta pari- ja pienryhmä keskusteluissa, pohdimme myös porukalla miten leskeys on vaikuttanut arkeen ja juhlaan, missä vaiheessa surun matkalla olemme ja mistä ammennamme voimaa ja hyvinvointia tulevaan. Mihin keskustelut vertaisryhmässä jäivät, ne saattoivat jatkua illanvietoissa lasillisen tai teekupposen äärellä. Mitä nyt välillä jutut rönsyilivät hieman aiheen vierestä. Milloin jaettiin lemmikkien kuvia WA ryhmään ja milloin googlattiin leskivitsejä. Viimeksi mainittuja ei juuri muuten löytynyt. Google kysyi; tarkoitatko lasiveitsi? Illan mittaan alkoi tulla myös uusia kehittelemisen arvoisia ideoita, kuten marketteihin leskikärryt. Onhan sinkuillekin omat sinkkukorit ja perheille perhekärryt…

Lauantai illan vapaa-aikaan osui myös läheisen Imatrankosken näyttävä koskinäytös. Whitewater Symphonyn kauniit alkutahdit yhdistettynä kosken aluksi hillitysti valuvaan veteen, myöhemmin musiikin nousevaan tempoon ja aina vain lisääntyvään veden kuohuntaan, tekivät vaikutuksen. Kosken vieressä lepäsi Imatran Impi, rakkauden ja murheen muistomerkki, niille ihmisille, jotka ovat päättäneet päivänsä hyppäämällä Imatrankoskeen. Leskeä kyseinen patsas puhutteli jostain syystä kovasti. Oliko Imatran Impiä jäänyt kenties puoliso kaipaamaan? Vai onko hän epätoivoissaan hypännyt koskeen, sillä lemmen valittua ei koskaan löytynyt?

Vähän itkua ja paljon naurua mahtui tähän viikonloppuun. Ennen kaikkea vertaisuutta ja yhteisiä kokemuksia saman asian äärellä. Vaikka jokaisella on se oma henkilökohtainen tarina, saman kokeneen vertaisen kokemukset ja ajatukset saivat monet päät nyökyttelemään. Miten moni arkinen asia saattaa toisen lesken korvaan kuulostaa niin tutulta, miten moni jakaa samoja kokemuksia vaikkapa siitä mitä vain hyvää tarkoittavat sukulaiset ovat suustaan päästäneet, ja miten leskeytyneen ystäväpiiri on muovautunut. Vertaisuudessa on voimaa, ja sen vuoksi olemme jokainen viikonlopun jäljiltä toivottavasti ainakin hieman voimakkaampia ja vahvempia!

Kiitokset Nuoret Lesket ry:lle sekä vetäjillemme Aulille ja Johannalle.

-Anu Rosti, leskien vertaistukiviikonlopun osallistuja

Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].