
Nuoret Lesket ry:n hallitus koostuu eri elämäntilanteissa olevista leskistä, jotka haluavat tarjota oman kokemuksensa ja osaamisensa yhdityksen käyttöön. Toukokuussa pidetyssä jäsenkokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Tässä blogikirjoituksessa tuoreen hallituksen jäsenet esittäytyvät omin sanoin – keitä he ovat ja miksi he halusivat lähteä mukaan hallitukseen.
Pirjo Ikäheimonen (Hallituksen puheenjohtaja), Kuopio
Olen Pirjo Ikäheimonen Kuopiosta. Olen toiminut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2019, ja puheenjohtajana vuodesta 2021.
Olen itse kokenut, miten vertaistominta kannattelee surevaa leskeä ja luo uskoa tulevaisuuteen. Onnistunut viestintä, vapaaehtoisten kouluttaminen, hyväksi koetut vertaisviikonloput ja -ryhmät ja vaikuttamistyö eivät onnistu ilman osaavaa henkilöstöä ja vapaaehtoisia. Hallitustyön kautta pääsee osallistumaan vertaistoimintaan toiminnan kehittämiseen ja saa uusia näkökulmia surujärjestöjen yhteistyöhön ja vaikuttamistoimintaan.

Niina Äikäs (varapuheenjohtaja), Raisio
Olen Niina Äikäs Raisiosta. Jäin yllättäen leskeksi ja kahden pienen tyttären yksinhuoltajaksi loppuvuodesta 2009. Pari vuotta räpiköin itsekseni ennen kuin onnekseni löysin yhdistyksen ja toiminta imaisi välittömästi mukaansa. Kävin aktiivisesti vertaistukiryhmässä, tapasin paljon upeita ihmisiä ja lapsetkin saivat paljon elämyksiä ja tarvitsemaansa tukea perheviikonlopuissa ja kursseilla Kun omasta leskeytymisestä kului tarpeeksi aikaa ja rankin surutyö oli käytynä läpi, tuli huomattua yhdistyksemme tärkeä yhteiskunnallinen asema ja vuonna 2013 päädyinkin mukaan hallitustoimintaan.
Yhdistyksemme tekee valtavan tärkeää vaikuttamistyötä leskiperheiden aseman vahvistamiseksi ja viime vuosina ihmisten tietoisuus niin leskeyteen liittyvästä problematiikasta kuin yhdistyksestämmekin tuntuu lisääntyneen huomattavasti. Yhdistyksen toimintaa tarvitaan kipeästi täydentämään sotepalveluita. Yhdistyksen huikea jäsenmääräkin kertoo että toimintaa tarvitaan. Yhdistyksemme toiminta on historiansa aikana kehittynyt varsin suunnitelmalliseksi ja ammattimaisesti organisoiduksi ja toteutetuksi. Lisämausteen hallitustyöskentelylle antaa koko ajan lisääntyvä yhteistyö eri surujärjestöjen ja verkostojen kanssa.

Eetu Korpisalo, Tarvasjoki, Lieto
Ihminen, mies, isä, leski. Lähdin mukaan hallitukseen, koska haluan edistää tietoutta ja ymmärrystä leskeyden inhimillistä kärsimystä tuottavista ilmiöistä, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia myös puolisonsa tai vanhempansa menettäneiden lähipiiriin ja lopulta yhteiskuntaan: Suru ja sen vaikutus ihmisiin, surun merkityksen ymmärtäminen, yksinhuoltajuuden haasteet, mielenterveyden hajoamisen riski, byrokratia, taloudelliset haasteet…Haluan aidosti ja oikeasti yrittää vaikuttaa asioihin niin, että tulevaisuudessa surua ymmärrettäisiin paremmin ja sureva lähimmäinen osattaisiin kohdata hyvin, sekä yksilöiden että yhteiskunnan taholta. Olen mukana oppimassa sekä jakamassa oppimaani. Tosissaan, muttei totisesti.
Minä kuuntelen sinua,
vaikken tiedä, mistä puhut.
Mistä tahansa puhutkaan,
siitä opin sinut tuntemaan.

Johanna Koskenlahti, Jyväskylä
Olen Johanna Koskenlahti, 45-vuotias lapseton leski Jyväskylästä. Jäin leskeksi tammikuussa 2022 mieheni kuoltua äkillisesti sairauskohtaukseen. Leskeytymisen jälkeen sain valtavan hyvää tukea kriisityöstä ja toivoisinkin, että hallituksen jäsenenä voisin olla vaikuttamassa siihen, että jokainen leski saa oikean ja riittävän tuen kipeässä surussa ja koko elämän muuttavassa kriisissä. Akuutin kriisin jälkeen hakeuduin vertaistuen pariin ja se onkin ollut todella arvokasta. Ajatusten ja tunteiden jakaminen toisten leskien kanssa on ollut korvaamaton tuki uuden elämän rakentamisessa. Haluan olla mukana kehittämässä vertaistukea ja luoda toivoa siihen, että puolison kuoleman jälkeenkin meistä jokainen voi elää hyvää ja onnellista elämää.

Markku Leskinen, Leivonmäki
Olen 44-vuotias ja asun Leivonmäellä kihlattuni ja hänen lapsien kanssa. Olen siis isäpuoli 16- vuotiaalle nuorelle neidille ja 13-vuotiaalle nuorelle herralle. Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä, jossa vietin 39 vuotta elämästäni. Siellä päättyi myös ensimmäinen avioliittoni puolison kuolemaan vuonna 2015.
Aloitan nyt Nuoret Lesket ry:n hallituksessa kolmannen kaksivuotiskauden ja tulen toimimaan hallituksen sihteerinä, taas kerran. Minulle on tärkeää edustaa meitä miesleskiä, joita on muutenkin vähemmän yhdistyksen jäsenissä. Ilokseni tälle kaudelle saatiin hallitukseen myös toinen mies, joten hallitus ei ole enää niin naisvaltainen.
Järjestötyön lisäksi teen töitä liikenneasemalla Hartolassa ja olen mukana kotikuntani paikallispolitiikassa.
Yhteiskunnan kiristäessä rahahanojaan vähän joka puolella, minulle on edelleen tärkeää olla huolehtimassa siitä, että Nuoret Lesket ry pystyy jatkamaan pyyteetöntä työtään leskien ja heidän oikeuksiensa puolesta.

Elina Taskila, Oulu
Olen Elina Taskila Oulusta. Olen toiminut eri rooleissa yhdistyksessä, mikä helpottaa yhdistyksen tilanteen tarkastelua eri näkökulmista. Hallituksessa saan vielä syvempää näkökulmaa yhdistyksen toiminnasta.
Olen mukana odottavaisella mielellä ja valmiina perehtymään uusiin juttuihin.

Anu Rautoma, Rovaniemi
Olen Anu Rautoma Rovaniemeltä. Olen toista kautta mukana hallituksessa. Lähdin mukaan hallitustyöskentelyyn, koska koen asian tärkeäksi ja haluan vaikuttaa yhteisiin asioihin. Odotan erittäin hyvällä mielellä yhdessä työskentelyä.

Riikka Oosi, Oulu
Hei! Olen Riikka, 48-vuotias oululainen nuori leski. Maailmani pysähtyi marraskuussa 2016, kun vaikeaa synnynnäistä sydänvikaa sairastanut mieheni kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen vain 38-vuotiaana.
Nuoret Lesket on antanut minulle korvaamatonta vertaistukea elämäni suurimmassa kriisissä, ja siksi olen mukana hallitustyöskentelyssä nyt jo neljättä vuotta. Sinäkään et ole yksin, ja apua ja tukea on saatavilla. Me olemme täällä sinua varten <3

Maija Vesasto, Tampere
Olen Maija Vesasto Tampereelta. Halusin lähteä mukaan hallitustyöskentelyyn, koska olen tämän ennalta arvaamattoman ja äkillisen puolison ja toisen vanhemman menehtymisestä leskeytymisen myötä jäänyt ns. tyhjän päälle. Joten olen kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta ja minulla on myös annettavaa yhdistykselle. Ja toinen pointti, että me täällä Tampereella vertaistuen tapaamisessa kävimme keskustelua hallituksesta ja minun kiinnostus heräsi heti! Ja samalla pääsen opettelemaan uutta kokousalustaa ja tuomaan sen oman osaamisen hallitukseen. Hallitustyöskentelyyn lähden mukaan hyvällä mielellä!

Yksi vastaus
Tervetuloa kaikki uudemmat ja vanhemmat hallituksen jäsenet ! Toivotan kaikille antoisaa kautta !
T: Minni yllätys avoleski vuodelta 2003 ja yhdistys aktivisti parinkymmen vuoden takaa ( Entinen Pääkaupunkiseudun Nuoret Lesket ry:n vertaisnetti kirjoittaja, vertaisryhmä vetäjä, paikallisyhdistyksen sihteeri, taloudenhoitaja, puheenjohtaja ja vaikuttamistyö aktivisti sekä vapaamuotoisten ravintolatapaamisten vakiokävijä )