Olen viime aikoina miettinyt, kuinka lesken suru ja luopuminen on kuin sipuli.

Kerros kerrokselta kohtaa uusia asioita, joista on luovuttava. Asioita, joiden tilalle usein on löydettävä ja
luotava uutta.

Ensin pohjatonta kipua ja tuskaa synnyttävät ne ilmeiset: Elämän rakkaus. Sielunkumppani. Se, joka ymmärtää ja joka tekee näkyväksi. Se, joka on käden etäisyydellä, jota voi koskettaa, tuntea läheisyyttä. Seksi. Se, jonka kanssa vanhemmuutta jakaa. Yhteinen, turvallinen koti ja arki. Musertavan suuria asioita luovuttavaksi.

Pintakuoren alta löytyy seuraava kerros, josta luopuminen myös iskee ilmat pihalle: On menettänyt sen, jonka kanssa jakaa elämänsä hienoimmat ja rakkaimmat muistot. Oman kypsäksi aikuiseksi kasvamisen, kodin rakentamisen, häät ja matkat. Lasten syntymät ja askelluksen kohti aikuisuutta. Muistojen vaaliminen yksin ei samalla tavalla salli niiden elämistä uudestaan. Yhteisen muistamisen jaettu ilo olisi moninkertainen. Yksin asioita myös unohtuu. Tärkeitäkin. Niistäkin on luovuttava. Se tekee kipeää.

Menneisyyden lisäksi surun ja luopumisen moukari rusikoi tulevaa: Yhteinen tulevaisuus – jo mielessä ja puheissa ollut yhteinen elämänvaihe, jossa lapset muuttavat kotoa – viedään yhtäkkiä pois. On luovuttava mahdollisuudesta yhdessä iloita lasten tulevista virstanpylväistä: opinnot, työ, häät, lapsenlapset.

Seuraavaksi ymmärtää, että taivaspuolison mukana kuoli myös perheyksikkö, jonka varaan paljon rakentuu. Tämä on mullistavaa. Perinteet. Ystävyyksiä. Sukulaissuhteita. Vanhaan ei ole paluuta – sitä ei voi sellaisenaan jatkaa. Moni suhde ja perinne on luotava uudestaan. Osa toimii hyvin, osa heikommin. Täysin uutta rakentuu pois hiipuvan tilalle. Tämä vaatii valtavasti työtä ja tahtoa.

———

Mutta kaikesta tästä voi selvitä. Itselle selviämisen ja eheytymisen edellytys oli uuden parisuhteen löytyminen. Olen siitä uudelle rakkaalleni ikuisesti kiitollinen.

Vaikka uusi suhde tarjoaa valtavasti, se ei paikkaa kuin osan sipulin kerroksista, joista leskeys pakottaa luopumaan. Se on kuitenkin itselleni oleellinen apu, kun rakennamme sitä hyvää, josta täysin uusi ja uudenlainen vaihe hyvää elämää rakentuu.

Luopumista, surua ja työtä siis riittää. Vanhaan ei ole paluuta, eikä siihen tulekaan pyrkiä. Elämä muokkaa itseä ja erityisesti leskeytyminen on transformatiivinen – itseä isosti muokkaava – muutos elämässä. Parhaimmillaan voikin saada ”uudelle minälle” juuri oikean elämän ja onnen.

Tätä kohti pyrin kulkemaan. Toiset meistä ovat askeleen kaksi edellä, toiset vielä myrskyn silmässä. Kaikille toivon, että löydämme polun kohti hyvää, syvimmän surun tuolla puolen!

-Petri Seppänen

Nuoret Lesket ry:n blogia kirjoittavat yhdistyksen jäsenet, vapaaehtoiset, työntekijät, hallitus ja yhteistyökumppanit. Mikäli haluaisit oman kirjoituksesi blogiin, ota yhteyttä [email protected].