Haku auki: Leskien vertaistukiviikonloppu 10.-12.2.2023

Ilmoittautuminen helmikuussa järjestettävään leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 10.-12.2.2023 Kokoushotelli Tallukassa, Vääksyssä (Tallukantie 1 17200 Vääksy).

KENELLE?
Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta. Etusijalla valinnoissa ovat he, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Nuoret Lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin.

SISÄLTÖ
Leskien vertais­tuki­viikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita sekä etsimme yhdessä keinoja, jotka auttavat arjessa eteenpäin.

”Etukäteen ajattelin, että viikonloppu olisi henkisesti paljon raskaampi. Yllätyksenä tulikin se, että vertaistuki ja osaavat ohjaajat tekivätkin prosessoinnista niin helppoa ja luontevaa.”

”Sisältö oli erittäin hyvä ja aiheet tähän elämänvaiheeseen sopivia. Sain paljon vastauksia ja tukea omille ajatuksille ja pohdinnoille.”

Viikonloppu alkaa perjantaina päivällisellä klo 17 ja päättyy lounaaseen sunnuntaina noin klo 13. Viikonloppuun osallistuminen edellyttää kokoaikaista läsnäoloa. Viikonloppuun valituille lähetetään erikseen tarkempi ohjelma.

HINTA
Viikonloppuun osallistuvilta peritään omavastuuosuus, joka on:

Nuoret Lesket ry jäseniltä:
130 € /hlö/2hh
165 €/hlö/1hh

ei -jäseniltä:
150€/hlö/2hh
185€/hlö/1hh

Omavastuuosuus sisältää majoittumisen (2 yötä) joko yhden tai kahden hengen huoneessa valintasi mukaan sekä täysihoidon. Matkakulut jokainen kustantaa itse.

HAE MUKAAN:
https://q.surveypal.com/2023-kevat-haku-leskien-viikonloppu-10.-12.2.–Vaaksy/0

Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään sunnuntaina 15.1.2023. Tiedon valinnoista ilmoitamme sähköpostitse viikolla 3.