Vertaistukiryhmä n. 16-22-vuotiaille perheenjäsenensä menettäneille nuorille/nuorille aikuisille

Käpy ry järjestää (yhteistyössä Suomen nuoret lesket ry:n kanssa) 2.-4.11. 2018 vertaistukiryhmän n. 16-22-vuotiaille perheenjäsenensä (sisaruksen tai vanhemman) menettäneille nuorille/nuorille aikuisille Kiponniemen leirikeskuksessa Vesangassa (Jyväskylän lähellä). Menetyksen ajankohdalla ei ole väliä – siitä voi olla kulunut pitkäkin aika. Menetystä käsitellään ohjatuin keskusteluin, ja osallistujien niin halutessa käytetään muitakin työtapoja. Ryhmään otetaan noin kuusi osallistujaa, ja […]

Hyvinvointipäivä 17.11.2018 Jyväskylässä

Hyvinvointipäivä leskille järjestetään lauantaina 17.11.2018 Jyväskylässä (Scandic Laajavuori, Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä). Aamupäivällä opimme yhdessä helposti lähestyttävien hengittämistekniikoiden avulla saavuttamaan halutun rentouden kehoon sekä mieleen. Lisäksi saamme vinkkejä stressin kontrollointiin – paikasta riippumatta. Lounaan jälkeen aiheena on pukeutuminen sekä voimaannuttava värit omassa hyvinvoinnissa. Saadaan oivalluksia väreistä ja kenties rohkaistutaan kokeilemaan uusia värejä omassa pukeutumisessa. Päivän lopuksi on […]

Minun elämäni-Pieni askel, vertaisviikonloppu kauemmin leskinä olleille 26.-28.10

Suomen nuoret lesket ry:n järjestää leskien ”Minun elämäni, pieni askel…” vertaisviikonlopun. Viikonloppu toteutetaan Hartolassa Hotelli Linnassa 26.-28.10. Viikonloppu alkaa pe klo 17- 18 majoittumisella ja ruokailulla ja päättyy sunnuntaina klo 14 mennessä. Viikonloppu on tarkoitettu leskille, joilla on kulunut leskeytymisestä jo useampi vuosi. Mukaan mahtuu 12 henkilöä. Viikonlopun ohjaa psykoterapeutti koulutuksen käynyt Hannele Arvekari (TtM, toimintaterapeutti, […]

Vertaistukijan peruskoulutus Tampere 6.10.

Vertaistukijan peruskoulutus la 6.10 Tampere Suomen nuoret lesket ry järjestää koulutuspäivän vertaistukijana toimimisesta lauantaina 6.10.2018 klo 11.30 – 17.00 . Päivä alkaa kahvilla klo 11.00 – 11.30. Päivän ohjelman lomassa syödään lounasta, päivä päättyy klo 16.30. Koulutus järjestetään hotelli Scandic Tampere Koskipuistossa (ent.Cumulus) os. Koskikatu 5, 33100 Tampere. Koulutukseen ovat tervetulleita Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukijana […]

Lasten sururyhmiä syksyllä 2018

Helsinki Suomen Mielenterveysseura ja Suomen nuoret lesket ry järjestävät yhteistyössä lasten sururyhmän alakouluikäisille lapsille. Ryhmä toteutetaan kahtena lauantaipäivänä 15.9. ja 29.9.2018 klo 10–16 Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen tiloissa Pasilassa, osoitteessa: Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki. Vertaistukiryhmässä lapsi saa tavata ikätovereitaan, joilta on kuollut toinen vanhempi. Ohjaajat luotsaavat käsittelemään suruun ja vanhemman kuolemaan liittyviä kysymyksiä. […]

Haut syksyn leski- ja leskiperheviikonloppuihin avautuneet

Leskien vertaistukiviikonloppu 31.8.-2.9.2018 Suomen nuoret lesket ry järjestää Leskien vertaistukiviikonlopun Lomakeskus Revontulessa, Hankasalmella 31.8.-2.9.2018. Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään noin puoli vuotta. Viikonloppu alkaa perjantaina päivällisellä […]

Yhdistyksen tietosuoja-asiaa

Toukokuussa 2018 tuli sovellettavaksi yleinen tietosuoja-asetus ja siihen liittyen olemme tarkentaneet rekisteriselosteitamme jäsenrekisterin, tapahtumiimme ilmoittautumisessa käytettävien lomakkeiden sekä uutiskirjeiden tilaamisten osalta. Rekisteriselosteissa kuvataan, mitä tietoja rekisterit sisältävät, mihin tarkoitukseen niitä käytetään ja miten jäsentietoja käsitellään. Voit käydä tutustumassa rekisteriselosteisiin alla olevista linkeistä: Jäsenrekisterin rekisteriseloste Sähköisen ilmoittautumislomakkeen rekisteriseloste Uutiskirjeen tilaamisen rekisteriseloste Uuden tietosuoja-asetuksen voimaantulo ei muuta […]

”Surusta tie eteenpäin” –nuorten leskien perhekurssi 21.–23.9.2018 Meri-Karina, Turku

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y. järjestää nuorten leskien perhekurssin, joka on tarkoitettu läheisensä syöpäkuoleman kokeneille leskille ja heidän lapsilleen. Kurssi toteutetaan kolmen päivän internaattikuntoutuksena. Ammattilaisten johdolla käydään läpi surun vaiheet, niiden tunnistaminen, ymmärtäminen ja käsitteleminen. Kurssilla osallistujia autetaan pääsemään elämässä eteenpäin ja etsimään voimavaroja tulevaisuuteen. Vertaistuki on myös tärkeä osa kurssia. Lapsilla on omat ryhmät, joiden toiminnan koordinoi lapsiperhekoordinaattori yhdessä lastenohjaajien kanssa. Aikuisten ryhmän ohjaajina toimivat sairaanhoitaja, […]

Haastateltavaa etsitään: kahta leskeä etsitään haastateltavaksi Askel-lehteen

Välitämme haastattelupyyntöä: ”Etsin kahta noin 30-50-vuotiasta haastateltavaa kristilliseen Askel-aikakauslehteen kertomaan elämästään puolison kuoleman jälkeen. Haluaisin kuulla, millainen kokemus puolison menettäminen on ollut, mitä se on opettanut ja mitä siitä haluaisi sanoa niille, joilla ei ole kokemusta puolison menetyksestä. Haluaisin myös kuulla, mistä menetyksen kanssa elämiseen on löytynyt voimavaroja ja miten muut ihmiset voivat helpottaa lesken […]

Uusi vertaistukiryhmä käynnistymässä Imatralla

Imatralla on käynnistymässä uusi Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiryhmä, joka on avoin kaikille työikäisenä leskeytyneille parisuhteen muodosta ja perhetilanteesta riippumatta. Tämän myötä yhdistyksellä on nyt ympäri Suomea kaikkiaan jo 14 nuorten leskien vertaistukiryhmää. Imatran ryhmän ensimmäinen tapaamiskerta järjestetään perjantaina 25.5. klo 18 Imatran Rossossa (KOSKENPARRAS 1, 55100 IMATRA). Ryhmän pöydän tunnistat yhdistyksen logosta. Ryhmän on suunniteltu jatkuvan syksyllä, […]