Haku auki: Minun elämäni

Minun elämäni -viikonloppu on tarkoitettu leskille, joilla on kulunut leskeytymisestä jo useampi vuosi. Viikonloppu toteutetaan Hartolassa 25.-27.10.2019. Viikonloppu alkaa pe klo 17-18 majoittumisella ja ruokailulla ja loppuu su klo 14 mennessä.  Mukaan mahtuu 12 henkilöä. Viikonlopun ohjaa Hannele Arvekari (terapeutti, TtM), mukana viikonloppussa myös yhdistyksen työntekijä Miia Iivonen. Viikonlopun aikana tarkastellaan omaa elämää keskittyen tähän päivään ja […]

Haku auki: Hae mukaan syksyn tapahtumiin!

LESKIEN VERTAISTUKIVIIKONLOPPU 30.8.-1.9. Vertaistukiviikonloppu leskille järjestetään 30.8.-1.9.2019 Porissa, hotelli Yyterissä (Sipintie 1, 28840 Pori). Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä voimavaroja arkeen. Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut noin puoli vuotta. Viikonlopun omavastuuosuus on […]

Juhlavuonna tapahtuu: yleisöluento ja onnittelumainos lehteen

Surevan tukena -luento ja 10v. -kahvit Tule kuuntelemaan miten voit olla surevan tukena ja tutustumaan Suomen nuoret lesket ry: n toimintaan Kansalaistoiminnankeskus Mataraan to 19.9 klo 13-15. Tarjolla myös synttärikahvit! Tervetuloa yhteistyökumppanit, surevia työssään kohtaavat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet! Ilmoittaudu mukaan:https://my.surveypal.com/ILMOITTAUTUMINEN-Surevan-tukena–luento-ja-10-v.-kahvit Tue Onnittelumainoksella Suomen nuoret lesket ry:n toimintaa Julkaisemme syyskuussa ilmestyvässä yhdistyksen lehdessä yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien […]

Yhdistyksen kannanottoja perhe-eläke keskusteluihin

Suomen nuoret lesket ry:n vastine perhe-eläkejärjestelmän uudistamiseen Työmarkkinajärjestöt julkaisivat ehdotuksensa perhe-eläkkeiden uudistamiseen: https://www.talouselama.fi/uutiset/tyomarkkinajarjestot-saivat-elakeuudistuksista-sovun-aikaiseksi-perhe-elakkeisiin-muutoksia-tyottomyysturvaputken-alaikaraja-ylemmas/330760b2-333f-4c7a-8d1c-b7c6b7686968 Me yhdistyksenä vastustamme siinä esitettyä leskeneläkkeiden määräaikaistamista. Esityksessä ei myöskään oteta kantaa nuorena leskeytyneiden kannalta olennaisimpaan epäkohtaan eli siihen, että lapsettomat alle 50-vuotiaat nuoret lesket jäävät kokonaan ilman eläkettä. Onneksi esityksestä löytyy myös positiivistakin: lapseneläkkeen yläikärajan nosto 20 ikävuoteen sekä leskeneläkeoikeuden laajentaminen […]

Juhlavuoden koru nyt myynnissä!

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden koru on nyt myynnissä! Kaunis riipus mukailee yhdistyksen logoa ja se on lasitaiteilija Tuula Pajun suunnittelema ja käsityönä valmistama. Säädettävällä kaulanauhalla olevan riipuksen mitat ovat n. 3,5 cm x 3 cm Koru on tilattavissa yhdistyksen toimistolta ([email protected]) hintaan 17€/kpl (sis. postikulut). Laita tilausviestiin korun toimitusosoite ja tilausmäärä. Saat sähköpostitse […]

Tietoa lapsen ja nuoren surusta

Surevan kohtaaminen hankkeen nettisivuilla on nyt uusi osio lapsen ja nuoren surusta. Siihen on koottu tietoa lapsen ja nuoren surun erityispiirteistä ja tavoista tukea perheenjäsenensä menettänyttä lasta ja nuorta: https://www.surevankohtaaminen.fi/lapsenjanuorensuru/ Sivustolla on myös video, jossa Crista Juutinen kertoo nuorena kokemistaan menetyksistä ja sosiaalipsykologi, vertaistukiryhmien Kati Kärkkäinen kertoo aiheesta ammattilaisen näkökulmasta. Katso video:https://youtu.be/am9LCA8e4Zc

Haku auki: Haut syksyn leski- ja leskiperheviikonloppuihin avautuneet!

Leskien vertaistukiviikonloppu 30.8-1.9.2019, Pori Vertaistukiviikonloppu leskille järjestetään 30.8.-1.9.2019 Porissa, hotelli Yyterissä (Sipintie 1, 28840 Pori) Viikonloppuun voivat hakea työikäisenä leskeytyneet. Viikonloppu on suunnattu niille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n vertaistukiviikonloppuihin. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut noin puoli vuotta. Viikonlopun tavoitteena on tarjota vertaistukea ja etsiä yhdessä  voimavaroja arkeen. Viikonlopun omavastuuosuus on […]

Toimintaa: Lasten ja nuorten vertaistukiryhmiä Helsingissä ja Tampereella

HELSINKI Syksyllä 2019 Suomen nuoret lesket ry ja Suomen Mielenterveysseura järjestävät yhteistyössä vertaistukiryhmiä alaikäisille, jotka ovat menettäneet vanhempansa. Ryhmiin voidaan hakea 4-17-vuotiaita lapsia ja nuoria. Hakemusten pohjalta kootaan enintään kaksi tarkoituksenmukaista ryhmäkokoonpanoa, jossa on riittävän lähi-ikäisiä osallistujia. Vertaistukiryhmässä lapsi tai nuori saa tavata ikätovereitaan, joilta on kuollut toinen vanhempi. Ohjaajat luotsaavat käsittelemään suruun ja vanhemman […]

Leskiopas ja Lapsiopas saatavilla nyt myös ruotsinkielisenä!

Molemmat opaskirjasemme on nyt saatavilla myös toisella kotimaisella kielellä. Oppaat löytyvät sähköisenä verkosta, mutta niitä on mahdollista myös tilata painettuna versiona. Tilaukset: https://www.nuoretlesket.fi/tilattavat-materiaalit/ Opaskirjaseen on koottu tietoa puolison kuolemaan liittyvien asioiden hoitamisesta ja saatavilla olevasta tuesta. suomeksi:Leskiopas- opas nuorena leskeytyneelle På svenskaÄnkehandboken (ruotsinkielinen versio) Opaskirjaseen on koottu teoriatietoa lapsen ja nuoren surusta sekä käytännön vinkkejä lapsen […]

Uusia tutkimuksia julkaistu!

Alla pari viime aikoina julkaistua tutkimusta. Tutkimuksiin etsittiin osallistujia meidän kauttamme, joten jäsenistömme ääni on näissä kuultavissa. Mielenkiintoista asiaa molemmissa, käykäähän lukaisemassa! Leskien saama tuki puolison kuoleman jälkeen Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla leskien tukiverkostoja sekä heidän saamaansa myönteistä ja kielteistä tukea puolison kuoleman jälkeen. Tavoitteena oli tuottaa tietoa leskien saamasta tuesta puolison kuoleman jälkeen, jotta […]