Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin -kurssi 05.-09.06.2017

Eläkeliitto järjestää Yhtäkkiä yksin -sopeutumisvalmennuskursseja leskeytyneille. Pääasiassa kurssit on suunnattu eläkeikäisille, mutta yksi kurssi vuosittain kohdennetaan n. 50-60 vuotiaille. Tänä vuonna tämä kurssi pidetään Ikaalisten kylpylässä 5.-9.6. 2017. Tälle kurssille voi hakea myös noin +46-vuotiaat.

Hakemuksia on tullut vasta muutamia joten hae rohkeasti sopeutumisvalmennuskurssille!

Sopeutumisvalmennuskurssi tarjoaa leskelle mahdollisuuden käsitellä elämänkumppanin menetystä asiantuntijoiden tukemana sekä aikaa muiden saman kaltaisessa elämäntilanteessa olevien kohtaamiseen ja vastavuoroiseen kokemusten vaihtoon. Kurssi perustuu ryhmätyöskentelyyn ja vertaistuen voimaan.

Kurssikokonaisuus on pitkään alalla työskennelleiden asiantuntijoiden suunnittelema ja toteuttama. Neljän päivän aikana käydään läpi yksin jäämisen aiheuttamaa kriisiä sekä keskustellaan yhdessä surutyöhön liittyvistä aiheista, kuten luopumisprosessista ja ihmissuhteista. Kurssilla autetaan sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja etsitään selviytymiskeinoja, jotka vahvistavat sekä fyysistä että psyykkistä toimintakykyä. Kurssin tarkoituksena on auttaa puolisonsa menetystä surevaa tunnistamaan omat voimavaransa, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Omavastuuosuus kurssilla on 134 €.

Lisätietoja kursseista ja hakuohjeet:http://www.elakeliitto.fi/…/apunen-auttava+…/yhtakkia+yksin/

[email protected] tai puh: 040 725 7421

Kaikkien Yhtäkkiä Yksin -kurssien ajankohdat löytyvät Eläkeliiton kurssikalenterista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *