Muotokuvanäyttely metroasemalla esittelee perheiden monimuotoisuutta

Muotokuvanäyttely metroasemalla esittelee perheiden monimuotoisuutta

Monimuotoiset perheet -verkosto ja HKL:n Taidelinja tuovat Helsingin yliopiston metroaseman ”opintoputkeen” taidenäyttelyn, joka koostuu taiteilija Tuomo Railon perhemuotokuvien sarjasta

Kymmenen akvarelliteoksen sarjassa on perhemuotokuva kymmenestä eri tavoin monimuotoisesta perheestä. Taiteilija Railo on vieraillut malleina toimineissa perheissä syksyn aikana ja jokainen maalaus on syntynyt yhdessä tapaamisessa. Näyttelyn perheet asuvat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Näyttelyn avaa kansanedustaja, tuleva perheministeri Annika Saarikko lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015. Näyttely on esillä 7.12.2015 asti.

”Teossarjan avulla toivon voivani tuoda esille perheiden moninaisuutta sympaattisella, helposti samaistuttavalla tavalla. Akvarelli on perinteinen, tuttu kuvataiteen tekniikka ja siksi teossarjani kertoo siitä tosiasiasta, että perheiden kirjo on aina ollut suuri. Näissäkin perheessä on monta perhettä, jotka voisivat olla jäseniä useammassa verkoston järjestössä – mukana on mm. muutama kahden kulttuurin perhe ja kahdet kaksoset – perheiden luokittelu on mahdotonta. Projekti on ollut minulle varsin sykähdyttävä kokemus, koen olleeni etuoikeutettu saadessani tutustua näihin perheisiin.” – Tuomo Railo

Monimuotoiset perheet kuvina -näyttely on osa Ray:n rahoittamaa Kaikkien perheiden Suomi -hanketta ja HKL:n 70 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn Taidelinja-festivaalin ohjelmaa. Helsingin jälkeen Monimuotoiset perheet kuvina -näyttely kiertää myös muualla Suomessa.

Pop-up ateljee metrossa

Lauantaina 21.11.2015 Tuomo Railo maalaa halukkaiden metromatkustajien muotokuvia Taidelinjan muotokuvavaunussa klo 11–15.  Muotokuva syntyy matkalla Ruoholahdesta Vuosaareen tai Vuosaaresta Ruoholahteen. Taidelinjan muotokuvavaunun tarkka aikataulu löytyy sivuilta www.taidelinja.fi ja www.facebook.com/taidelinja saman päivän aamuna. Ei ennakkovarauksia.

Taiteilija Tuomo Railo tunnetaan parhaiten työstään koreografina ja Tanssiteatteri Glims & Glomsin toisena taiteellisena johtajana. Kuvataiteilijana Railo on pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä, hän on opiskellut Avoimessa taidekoulussa ja hän on taiteilijaryhmä C.Cornixin jäsen.

Monimuotoiset perheet -verkosto

Monimuotoiset perheet -verkosto koostuu kymmenestä itsenäisestä perhejärjestöstä, joita yhdistää se, että kaikkien kohderyhmät poikkeavat jotenkin oletetusta perheestä. Kaikilla järjestöillä on tavoitteena vaikuttaa siihen, kuinka suomalainen perhelainsäädäntö ja palvelujärjestelmä huomioivat perheiden monimuotoisuuden.

Verkoston jäsenjärjestöt ovat: Adoptioperheet ry, Familia ry, Käpy Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry. Suomen nuoret lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry, Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Lisätietoa näyttelystä ja teoskuvia:

Tuomo Railo, [email protected] / +358405247647


Lisätietoa Monimuotoiset perheet -verkostosta:

Projektipäällikkö Anna Moring, p. 050 375 0832, [email protected]

Lisätietoa Taidelinjasta:

HKL:n juhlavuoden taitelija-koordinaattori Annika Niskanen, p. 040 749 8434

HKL, viestintäpäällikkö Elina Maunuksela, p. 050 412 1941

HKL:n 70-vuotisjuhlavuotena toteutettava Taidelinja on kaikille avoin kulttuurifestivaali. Osallistu sen tapahtumiin asemilla, pysäkeillä, metrossa ja raitiovaunuissa ympäri Helsinkiä. Tervetuloa kyytiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *