Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu 25.-27.9.2015

Suomen nuoret lesket ry ja järjestää yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran kanssa Leskiperheiden vertaistukiviikonlopun Vesangassa, Kiponniemen kurssikeskuksessa, 25.–27.9.2015. Viikonloppu alkaa perjantaina n. klo 17 ja päättyy n. klo 13 sunnuntaina. Majoittuminen tapahtuu perhehuoneissa ja viikonlopun aikana on täyshoito. Omavastuuosuus viikonlopusta on 110 €, joka peritään vain aikuiselta. Lasten majoitus -ja ruokailukuluihin olemme saaneet avustusta Ragnar Ekbergin säätiöltä.

Viikonlopun aikana lapsille ja nuorille on omat ammatillisesti ohjatut vertaistukiryhmät, joissa käsitellään vanhemman menetykseen liittyviä teemoja toiminnallisin ja luovin menetelmin. Pienemmille lapsille on järjestetty lastenhoito.Aikuisten vertaisryhmän ohjaajina toimivat Sari ja Sirpa Suomen nuoret lesket ry:stä.

Viikonloppu on suunnattu niille perheille, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet Suomen nuoret lesket ry:n tai Suomen Mielenterveysseuran järjestämiin vertaistukiviikonloppuihin tai kursseihin.Viikonloppuun osallistuttaessa toisen vanhemman kuolemasta olisi hyvä olla kulunut vähintään n. puoli vuotta.

Hakuaika päättynyt.

Tieto valinnoista ja tarkempi ohjelma viikonloppuun valituille lähetetään heti hakuajan päätyttyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *